Frank Cottrell Boycen nuortenkirja Taulukeikka (WSOY : 2006) on yhtä hyvä kuin edeltäjänsäkin Miljonat (WSOY : 2004) ja molempien tunteminen kuuluu ilman muuta yleissivistykseen. Taulukeikassa Walesilaisen Hughesin perheen huoltoasema on taloudellisissa vaikeuksissa. Perheen keskimmäisten, Dylanin ja Minnien mielestä ainoa keino selviytyä vaikeuksista on tehdä täydellinen rikos. Tähän tarjoutuu odottamaton mahdollisuus, kun läheistä Manodin louhosta käytetään National Galleryn talulujen väliaikaisena sijoituspaikkana.
Kirjan parhaassa kohdassa Dylanin isä korjaa meren:
Kerrankin olimme Prestatynissä ja Minnie halusi uida, mutta minä en suostunut menemään veteen, koska se oli liian kylmää. "Tule nyt", Minnie hoki. "Ei tunnu yhtään kylmältä sitten kun olet vedessä." Minä kieltäydyin itsepäisesti. Isä nousi ja haki asuntovaunusta kattilallisen kuumaa vettä. Hän kaatoi veden mereen ja sanoi: "Tulehan koettamaan Dylan. Sano, onko vesi nyt sopivaa vai tarvitaanko lisää lämmintä." "Ei tarvita, nyt tämä on ihan OK", minä sanoin. [Mts. 9-10]
Vonda McIntyren Unikäärme (LIKE : 2002) ei taas ole yhtä hyvä kuin uusin: Aurinko ja kuu. Unikäärme on tulevaisuuteen sijoittuva seikkailufantasia. Kansiteksi kertonee tarpeeksi: "Lumoava tarina ihmeellisestä naisesta ja hänen parantavista käärmeistään." Tarvinneeko sanoakaan, että nainen on lisäksi upea, aistillinen ja harvinaislaatuisen viisas. Eipä silti, jos olisin lukenut tämän kirjan ennen Aurinkoa ja kuuta olisin varmaankin haltioissani ja siksi voin suositella sitä muillekin. Kuka kansitekstit kirjoittaa? Superlatiiveilla kuorrutetut suosituskirjeet lähinnä epäilyttävät tai aiheuttavat lievää pahoinvointia. Ja vielä kaameampaa, jos niistä saa sen vaikutelman, että kansitekstitaiteilija ei ole teosta lukenutkaan.
Suosittelen kirjaa Sinulle, joka kärsit PMS-vaivoista ja olet nauttinut yliannoksen suklaata. Tai Sinulle, joka olet hurahtanut Xenaan, mutta kaipaat syvällisempää tulkintaa ja pehmeämpää otetta.
Åsa Nilsonnen Pimeään peitetty (Otava : 2006) on taattua pohjoismaista dekkaria. Monika Pedersen tunnistaa erään psykoterapeutin muistelmateoksesta äitinsä ja alkaa tutkimaan tämän tapaturmaiseksi oletettua kuolemaa. Kirjassa avataan hitaasti perheen ihmissuhteita kolmen sukupolven ajalta. Lapsuusmuistot ja isän tarina kietoutuvat yhteen sekä psykoterapeutin että YK-uran tehneen isoäidin muistelmateoksen kanssa. Mikä on totta? Oliko Monikan äiti vain syvästi häiriintynyt, vai saiko hän ennen kuolemaansa selville j0tain, jonka jäljille voisi vielä vuosikymmenten jälkeen päästä?
Pimeään peitetty on hyvä lukukirja, joskin Monika Pedersenin hahmo jää ohueksi äitinsä ja isoäitinsä rinnalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti