Hupakoksi

Olo on yöllisen ukkosen jäljiltä edelleen kirkas ja jotain muuta... ehkä hupakkomainen... Tunnen olevani kevyt ja paljas kuin sulka, pelkkää itseäni ääriviivoihin asti. Kiltteydestä voi tulla kipeäksi, mutta niin voi vahvuudestakin - jos tuntee koko ajan tekevänsä vääryyttä itseään kohtaan. Vahvuuden esittämisestä luopuminen on kuin saisi vihdoin sopivankokoiset kengät jalkaan kaikkien ahtaiden ja hiertävien jälkeen. Vahvuudesta luopuminen tuntuu samalta, kuin huonolaatuisten stringien vaihtaminen puuvillaisiin mummopöksyihin. Kohtelen itseäni ystävällisesti, olen ansainnut sen siinä missä muutkin.

Kiltille ja vahvalle on kummallekin kaikkein vaikeinta saada muut tajuamaan muutos. Olla ulos asti auki ja sanoa ne tärkeät asiat: tämä inhottaa minua, se pelottaa minua, ei missään tapauksessa, kyllä ilman muuta, tästä minä nautin, tätä minä rakastan. Opettelen itseilmaisua. Uskallan sanoa, että en minä tiedä, minulla ei ole tästä asiasta mielipidettä. Olin hetken aikaa varma, että olen tulossa hulluksi. Nyt olen sitä mieltä, että olen tullut paikalle. Minä olen nyt läsnä ja yritän selviytyä ilman rooleja.

* * *

Mies sanoi: minusta olisi ihanaa, jos sinä turvautuisit välillä minuun. Minusta kukaan ei voi sanoa mitään kauniimpaa.