Edustusrouvasta työläisvaimoksi

Roikun kirjakaupassa yli tunnin. Selaan paksuja taidekirjoja. Valitsen ikuisuuden kalenterin vuoden 2007 sisäosaa. Saan haluamaani vaniljansävyä ja olen tyytyväinen.

Tyytyväinen ja surullinen. Ja hämmästynyt. Ja ehkä peloissani.

Puskaradio on ehkä aliarvostetuin tehokas tiedotusväline. Joten ilmoitettakoon kaislikon monimielisessä suhinassa, että edustusrouvan päivät ovat ehkä ohi. Rouvuus jatkuu, mutta edustaminen mahdollisesti ei. On melko mahdollista, että minusta tulee täyspäinen, niin kuin työkaveri kiireissään asian ilmaisi. Eli täyspäiväinen akateeminen työläisvaimo. Edellisten lauseiden jos on iso ja suomukas, ja majailee niissä suurissa kumisaappaissa, joihin minun pitäisi astua, eikä olla moinaankaan. Ja juuri kun olin tutustumassa pehmeämpään ja hupakompaan minään.

Tätähän minä olen halunnut, eikö niin? Poksautamme kuohuviinin ja kilistämme laseja. Mies sanoo: "Onnea." Minä sanon: "Voi hyvänen aika." Sitten otan kalenterin uudet vaniljanväriset lehdet ja ajattelen, että melkein jokaisen viikon kohdalle on kirjoitettava "töissä."

Jouluun mennessä minun on kasvettava pois alimitastani. Viimeistään joulun jälkeen minulla pitää olla työhöni varmuus ja ote, jonka pitämiseen myös muut luottavat.

Voi hyvänen aika.

* * *

Pilkon vesurilla oksia. En ole nukkunut kovin hyvin, ja kaikki ninja-action on tervetullutta lepuutusta aivoille. Vesuri ottaa vauhdin olan takaa ja koivunoksa päästää kostean äänen katketessaan. En ajattele mitään, keskityn siihen, etten vammauta itseäni ja siihen, että oksat pilkkoontuvat. Sitten ajattelen tulos-toteuma -vertailuja, talousarviota, koko saakelin hankintaa ja sitten koko kasa onkin äkkiä kappaleina. Oikeaa hauista ja olkavartta jomottaa. Ylähuuli on amazonhiessä ja hengitys on vavahtelevaa.

Miten minä oikein pärjään?