Veloena kirjoittaa yksinkertaisesta elämästä, hyvän ruoan filosofiasta. Hyvin akvarellimaiseen, henkistyneeseen ja herkistyneeseen tapaansa. Aistillisesti. Kadehdin hänen otettaan: hän onnistuu siirtymään rucolanlehdeltä olemassaolon tarkoitukseen ja rinnastaa ruoanlaiton elämänhallintaan varsin elegantisti:
Yksinkertainen elämä tuntuu olevan kaikkein vaikeinta. Ainesten pitää olla priimaa. Ajatusten ja tuntemusten on pysyttävä kirkkaina ja heleinä. Ihminen, jonka päässä on hämäriä, sotkuisia vyyhtejä, ei voi nauttia kauralesettä aamu toisensa jälkeen tyytyväisenä.Ilmankos. Olen oman elämäni koomikko ja yhden naisen maaninen show. Nautin siitä. Se ei ole teatteria. Mutta seuraavasta en nauttinut:
Suunnittelin kaalipadan keittämistä uusista sipuleista, varhaiskaalista, yrteistä. Kääntelin rapeita aineksia pannulla, lisäsin tummaa olutta, siirappia, meiramia, valkosipulia... Pohdiskelin muhennoksen ja keiton etuja ja haittoja ja päädyin keittoon. Levy hehkutteli soppaa hiljalleen. Avasin kannen, työnsin kasvoni höyryyn ja aah... Mitä hevletin kerpelettä? Lidlin appelsiinipesuaine?!?
Kaalipata puhisi kattilassa, joka oli kyllä pesty, tiukassa vaahdossa ja järeillä aineilla. Mutta sitä ei ollut huuhdottu.
Toisten elämässä on rauhallisia liukumia fyysisestä henkiseen, mielentiloista toisiin. Toisten elämässä on punch line. Voi littu.
Kuva Andyltä, osoitteesta http://xroads.virginia.edu/~UG02/cullers/consume.html.
2 kommenttia:
Olla oman elämänsä koomikko on minusta rehellistä ja kunnioitettavaa -siinä ei ole yliyrittämisen makua(ehkä joskus vähän alisuorittamista:))
Kaali ei sureta, mutta että tumma olut meni hukkaan:(
niin hän on surullinenkin
Lähetä kommentti