tiistaina, kesäkuuta 20, 2006

Väsymyksestä ja kohtaamisista


En ole tajunnut, miten väsynyt olen. Olen ajelehtinut puoliunessa läpi ensimmäisten lomapäivien, nyt pitäisi tiskata ja vaikka olen syönyt, ylös nouseminen tuntuu tuskalliselta, pyörryttävältä. Tämä loma tekee todella hyvää. Kivaa ja erikoista ei tarvitse olla, kunhan saan vain etsiä viileän kohdan lakanasta ja antaa unen viedä. Se on kuin virtaan astumista, luutonta ajelehtimista ajatuksissa, peloissakin. Saan yöllä omituisia eksistentialistisia angsteja: "Minä olen minä, mutta mitä hemmettiä se meinaa?" Kaikki tuntuu vieraalta, seuraan elämääni kuin dokumenttielokuvaa, jonka päähenkilöön en pysty samastumaan. Tämä on kyllä ihan tuttua, on niin omituista olla olemassa ja on niin omituista, kun on aikaa ihmetellä sitä.

Eksyn vähän työpaikalleni, kun Juteinikodin erityisasumisyksikön porukat tulevat lukutunnille. Väinö on mukana ja saa heti faneja. Erään naisen päivän kohokohta on koiran taluttaminen: teemme pari lenkkiä kirjastossa ja nainen hihkuu. Hän viittoo meille selkeästi, isoin käsimerkein, että Väinö On Hänen Kaverinsa, monta monta kertaa. Viiton hänelle, että me olemme kaikki ystäviä ja hän levittää käsivartensa, sormenpäät taivaanrannasta toiseen.

Juteinikodin vierailut kirjastossamme on kuulemma pantu merkille ja niistä halutaan tehdä juttu lehteen. Olen samanaikaisesti iloinen ja surullinen: onko kivojen tyyppien kanssa hengaaminen mikään big deal? Kai se on, tässä tyhmässä, tyhmässä maailmassa. Mehän olemme vain sanoneet, että saatte tulla. Me ei osata mitään temppuja, mutta kyllä me ollaan paikalla ja yritetään. Ja niin me olemme tehneet. Ihmisillä on vammaisiin ja kehitysvammaisiin liittyviä hassuja, mökkihöperömäisiä pelkoja: "Hui, ihminen!" Ehkä moni jännittää sitäkin, miten itse pärjää tilanteessa. Ihan niin kuin ihmissuhteita voitaisiin pisteyttää. Nyt onnistuit kasin veroisesti, mutta eilen rämmit tilanteen läpi kuutosen arvosanalla. Olennaista on toisen arvokas ja kaunis kohtelu, ihan riippumatta siitä, tuleeko ne konsonantit niin kuin pitää ja onko alla pyörät vai menokkaat ja onko nutun alla mies tai nainen tai jotain siltä väliltä. Olkoon se sitten teesini, joka koskee ihan kaikkia, paitsi niitä, jotka parkkeeraavat inva-paikalle ilman inva-merkkiä.

Jotenkin tässä vaiheessa on soveliasta kai tulla itsekin esille ja asettua sanojensa taakse. Alakuvassa minä ja Väinö.


7 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Aika tuollaiseksi olin sinut kuvitellut, mutta en ihan noin hoikaksi!

Nauti levosta.

-t kirjoitti...

Hyviä ja rentoja pötköttelyjä, molemmille :-)

Jenni kirjoitti...

Kiitos ja kyllä nautin! Ihan täysillä. Kunhan se sisältää tarpeeksi vatukon kitkemistä...

riikkamari kirjoitti...

Meillä kävi kuulemma juuri äsken asiakas, joka sanoi että näin helteellä voi lukea vain ohuita kirjoja! Joten sulla on kyllä ihan liian paksu kirja luettavana.. :D

Jenni kirjoitti...

Haha, kuva on otettu ennen helteitä, niin kuin asusta näkyy! Nyt olen siirtynyt ohuempiin kirjoihin ja vaatteisiin:D

Anonyymi kirjoitti...

oho. kylläpäs täällä on heitelty yllätyksiä kehiin minun ollessani saksassa. mutta täytynee(kö?) todeta, että pitkälti vastaat kuvitelmiani. mutta hämmennys iski. outoa.
-strangelove-

Jenni kirjoitti...

Täällä sitä vaan mellestetään ihan hurjana!