keskiviikkona, toukokuuta 17, 2006

Pelottavat mukulat

Pelkään hiukan starttiluokan kirjastovierailua. Opettajat vihjaavat, että kyseiset 7-8 -vuotiaat kaiffarit vastaavat kukin kahta. Tai kolmea. Lähetän starttiluokan opettajalle sähköpostilla muutamia kirjastoon liityviä keskustelutehtäviä, orientoimiseksi nääs, ja kuinka ne ovatkin tepsineet!

Kirjastoon tulee jämpti parijono. Heti ovella yksi suhisee merkitsevästi aulassa häliseville mummoille. Henkilöt ovat niin rauhallisia, että, että osalta pitää melkein tarkistaa pulssi. Paitsi silloin, kun esitän kysymyksiä: silloin tyypit viittaavat niin, että kainalo on venähtää.

Harjoittelemme lainaamista ja lainaamme kuvitteelliselle Lilli Lainaajalle kirjan, joka kertoo kirjallisuutta rakastavasta Retu-apinasta. Tutkimme kuittia, niin kuin se sisältäisi maailmankaikkeuden ja elämän merkitystä koskevaa salattua tietoa. Tai oikean lottorivin.

Sitten tutustumme sairaisiin ja vammautuneisiin kirjoihin. Yksi on ihan varma, että erästä kirjaa on järsinyt hiiri, joten listaamme myös hiiret kirjojen vihollisiksi. Ja rotat, ja vauvat ja jäätelön.

Kun perusseikat ovat selvitetty, henkilöt käyskentelevät kirjastossa kuin ammatikseen lainaisivat ja osa heistä pelaa shakkia omilla säännöillä. Lopuksi aika moni haluaisi ihan oman kirjastokortin.

Ja nyt olen ihan liekeissä kuin pallosalama! Hihkun henkilökunnalle vierailun jälkeen, mistä tällaisia pentuja oikein tulee (minkä jälkeen minua valistetaan äitimäisen lempeästi). Motivaatio ja interaktiivisuus olkoot toinen ja kolmas nimeni!

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Lapset imevät itseensä vaikutteita kuin pienet pesusienet, niin huonoja kuin hyviäkin vaikutteita. Nyt he saivat hyviä vaikutteita. He pitävät myös siitä, että rajat on annettu edeltä käsin. Silloin he eivät joudu vellomaan ja etsimään rajoja itse. : )

Jenni kirjoitti...

No nuo kyllä olivat pieniä ja keskisuuria pesusieniä imukykyisimmillään. Jäi jotenkin ihan loistava ja liekehtivä olo!

Kaura kirjoitti...

Aah, loistavaa. Olin nuorena plikkana apulaisena koulun yhteydessä olevassa kirjastossa ja harrastin siellä aivopesu... hyvien vaikutteiden antamista - sen verran mitä nyt pienenä apulaisena voi. Teikä voi vielä paljon rouheemmin! Arvostusta, propseja, pisteitä ja auringonpaistetta :-)

Jenni kirjoitti...

Joo, meillä on aivop... motivointi ja kannustus kunniassaan ja myös tulee olemaan, jos se vaan on meikämannesta yhtään kiinni. Kiitos varsinkin propseista:D

Anonyymi kirjoitti...

Tässä tulikin monta hyvää vinkkiä, kiitos! Aion hyödyntää niitä ensi luokkakäynnillä, sano mitä sanot.

Jenni kirjoitti...

Tui: jos et oo vielä tutustunut, niin kurkkaa Hilkka Nuopposen "Kirjaleikkiä kirjastossa" -teokseen. Löytyy netistä (googlettamalla)! Hilkalta olen lainaillut monta kivaa juttua, jotka puree pieniin:)

Anonyymi kirjoitti...

Ei ole tuttu kirja, kiitos vinkistä, täytyy etsiä.