perjantaina, toukokuuta 19, 2006

Romu on rautaa!

Mineriittishow on historiaa!!! Aika monella oli se käsitys, että asbestia sisältävät, talon ulkoverhoukseen (60-70 -luvuilla käytetyt) mineriittilevyt ovat ongelmajätettä, jonka purkaminen kuuluu ammattilaisille, jotka pitää pakata suojakaasuun ja ilmatiiviisiin kryptoniittiarkkuihin ja jonka hävittäminen vastaa ydinjätteen varastoimista - ja maksaa yhtä paljon. Onneksi on jäteneuvoja! Mineriittejä ei tarvinnut viedä 60 kilometrin päähän Tarastenjärvelle, vaan ne otti vastaan oma kotikaatis, sekajätteen hinnalla, toisin sanoen puoli-ilmaiseksi. Kaatopaikanhoitaja tuli auttamaan kuorman purussa ja antoi kotiseutualennusta - eläköön nurkkapatrioottisuus.

Kiitokseksi erittäin hyvästä palvelusta ja avusta ostimme kaatikselta kierrätysaiheiset paidat. Olen siis se kirjastonhoitaja, jonka rinnassa lukee "romu on rautaa". Miehellä taas on "paperit kunnossa." Saatavana hyvinvarustetuilta kaatiksilta.

Kaatopaikkoja ei enää oikeastaan ole. Ne ovat hajuttomia ja hyvin hoidettuja jätteenlajittelukeskuksia: yhtään äkäistä lokkia ei Hirsikankaan yllä kaarrellut. Äkkiseltään näyttäsi myös siltä, että kaikki kiertää: eloperäinen jäte kompostoituu mullaksi, pahvit menevät energiajätteen mukana poltettavaksi, tasolasille on oma lavansa, rautaromu sulatetaan ja käytetään uudestaan, palava puujäte oli kerätty omalle lavalleen. Sekajätepuristimeen näyttäisi siis päätyvän lähinnä esi-isien synnit ja syrjähypyt: vuorivilla ja mineriitti, turha krääsä.

Vielä kun saisi porukan aivop_ hoksaamaan, että jätteen tuotto olisi saatava kuriin, kierrättäminen kun on sama asia, kuin laastarin paneminen syövän päälle. Alankin heti tarkkailemaan omaa jätteentuotantoa. Alan boikotoida ylipakattuja tuotteita ja muovipakkauksia. Ja tontille on ehdottomasti rakennettava ekokäymälä, jossa kakka muuttuu kullaksi. Ei kun mullaksi. Loppupeleissä yhtä arvokasta tavaraa kumpikin.

4 kommenttia:

viuhti kirjoitti...

Hauskat paidat!

Itse olen käynyt viimeksi kaatopaikalla lähemmäs 20 vuotta sitten, jolloin kaatopaikat olivat varsin erilaisia. Se oli jokavuotinen traditio kesän lähestyessä. Äiti oli pakannut auton peräkärryn täyteen poisheitettvää tavaraa. "Ja mitään et tuo sitten takaisin" kuului äitini viimeinen huuto ratin takana istuvalle isälleni. Ja aina peräkärry oli melkein yhtä täynnä tullessa kuin mennessäkin. Tavarat vai olivat vaihtuneet...

Jenni kirjoitti...

Viuhti: kuulostaa lapsuusmeiningiltä. Ukki oli varsinkin haka tekemään uskomattomia kaatislöytöjä:) Kerran kotiin tuli jonkun turhautuneen (ja ehkä mielenterveydeltään horjuvan) keraamikon kymmeniä kiloja painava ruukkusarja... Sellaisia rumankauniita jötkäleitä, jotka koristivat pihalampea!

as uteli kirjoitti...

et paljon kertonut miehestäsi.

Jenni kirjoitti...

Mies kuuluu yksityiselle sektorille. Niin. Paitoja saa kaatopaikalta. Miehiä ei. Välttämättä.