Ridge F[asaani]orrester harhailee pihan poikki vähän eksyneen näköisenä ja rääkäisee välillä kaihoisasti. Lasit helisevät. Nojaan ranskalaiseen parvekkeeseen ja kokeilen kimeää "tiputiputipua." R. F. pysähtyy ja sen pienet sarvitöyhdöt nousevat koholleen kuin kysyvät kulmakarvat. Jatkan "tiputiputipua" ja toivon, ettei kukaan (muu) kuule. R. F. kääntyy epävarmasti. "Tiputiputipu..."
"Rääh!"
Johnny Cash laulaa taustalla "It aint me, babe, no no no, it aint me."
* * *
Lenkillä tarvitsee kumikengät. Voiko sosiaalinen elämä aiheuttaa penikkatautia? Ne surkeat lihaksenrievut siinä sääriluun päällä ovat niin kipeät, että köpötän kuin vaipoissa. Yritän lompsia kumikengillä löysästi, rennonreteesti, mutta se tuntuu ääliömäiseltä ja epäilen, että se myös saattaa näyttää siltä. Keskellä peltoa äkkään, miten kostealta ja nuhjuiselta kaikki näyttää. Lumi on kuin liian alhaisessa lämpötilassa, ilman optisia kirkasteita pestyä lakanapyykkiä. Kaikki on surkeaa ja roikkuvaa ja jotenkin kaljua. Puiden oksat ovat tummia ja talventörröttäjistä on enää jämät jäljellä.
Haisee orgaaniselle. Vedelle. Jotkut haistavat tulevan sateen.
Kevät.
* * *
Mies tarjoilee koneelle puolisen litraa nougatjäätelöä. Mmm... Näyttää todella hyvältä. Myös jäätelö on ihan okei.
2 kommenttia:
Mahtavaa! Rääh, Johnny Cash.. Piikkari nousee seisomaan ja aplodeeraa.
Jenni punastuu ja feikkaa, ettei muka ole otettu, kiitti Piikkari!
Lähetä kommentti