Yksi ajatus on jäänyt surisemaan blogimiitin jättämään tyhjiöön. Siis ainakin yksi (ja se toinenkaan ei sitten ole Antti), nimittäin pienillä paikkakunnilla asuvien heikohko kotiseuturakkaus. Itselläni on nyt kaksi pientä paikkakuntaa kierroksessa yht'aikaa ja ainakin eteläpirkanmaalaisessa tuppukylässä periytyy yleinen "tää on ny tällainen sisäänpäinlämpiävä ja nurkkakuntanen, ei täällä o mitään" -asenne. Ensimmäinen luonnehdinta uudesta kotipaikasta oli jotakuinkin sellainen, että kyseessä on kuoleva teollisuuspaikkakunta. Isot tehtaat ovat lopettaneet, eikä mitään tule tilalle.
Maailmallakin on taipumus muuttua. Savupiipputeollisuuden lähtölaskenta on tikittänyt jo palttiarallaa 20 vuotta, eikä elinkeinoelämän rakennemuutoksen pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä, paitsi niille jäärille, jotka ovat jumittaneet valtuustoihin kuin purkka tukkaan, mutta purkkaan verrattuna massiivinenkaan määrä haircuttia ei tunnu riittävän ongelman poistumiseen.
Molemmat potentiaaliset kotikuntaehdokkaat ovat kainoja muuttovoittajia ja äkkiä sitä luulisi, että uudet ihmiset tuovat uusia ajatuksia ja tekevät vauvoja, jotka eivät peri tällaista niunaumentaliteettia - mutta ei! [Ehkä se tulee juomaveden mukana...] Liian monet uudetkin, tai paluumuuttajat näyttäisivät liittyvän kritiikittä mukaan valituslallatukseen.
Ketä tai mitä oman kotikunnan mollaaminen palvelee? Ottakaa nyt nopeasti se toinen peukalo pois takapuolesta ja toinen suusta, aikuiset ihmiset! Myöntäkää, että kotikunnassa on ihan hyvä asua ja elää. Marketissa on ruokaa ja penskat saa kouluun ja sähkö tulee, vesi tulee ja menee, tiellä pääsee ilman nelivetoa! Paikallisjunakin pysähtyy ja bussiin pääsee, vaikka mitä väittäisitte. Arvauskeskus ja pankki ja apteekki löytyy ihan niin kuin isommistakin pitäjistä, myönnetään, jonot ovat usein lyhyemmät.
Myös taksiin.
13 kommenttia:
Hyvä kysymys. Samaa olen joskus ihmetellyt itsekin.
Onkohan kyseessä vielä jokin vanhakantainen maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri-trauma; kaupungissa asuminen on kaikesta huolimatta jotenkin hienompaa ja hyväksytympää? Normaalimpaa? Niinpä omaa valintaa pitää selitellä ja mollata jo valmiiksi; ulkoistaa itsensä irti siitä mahdollisesta nurkkakuntaisesta juntti-imagosta (en minä, mutta nuo muut).
Ja samalla kuitenkin kohkataan siitä, miten maalla on mukavaa, ja kaikkihan sinne haluavat...
Pagisija: jostain sellaisesta tosiaan on kyse. Teinellähän kotiseutuangstin ymmärtää osana normaaleja itsenäistymis -päistymis -kuvioita.
Kenties fiilikset ovat kotipaikkakunnallani juuri tällä hetkellä tavallistakin matalammat, kyllähän muutos pelottaa, mutta kotikunnan mahdollisuuksien mollaaminen ja nollaaminen kulkevat kuitenkin käsikkäin. Asennemuutosta tarvitaan!
-t: omasta puolestani sanon samaa ja näen haltioita. Pidän siitä tunteesta, että elinpiiri on jotenkin kokonainen, tuttu ja hallinnassa. Lisäksi elo on kyllä pienellä paikkakunnalla helpompaa. Kaupan edessä on aina parkkipaikka ja pankissa pääsee heti tiskille. Ja on realistinen mahdollisuus perunamaahan ja baden baden -tuoliin omenapuun alla.
Joskus pihasaunaa lämmittäessäni onni on tuntunut niin konkreettiselta, että olen aivan ihmetellyt, eikö se jo jotenkin materialisoidu. Henkilöksi tai haltiakummiksi tai joksikin...
Juuh, itsekin maalla asuneena kaipaan sinne jatkuvasti takaisin :/. Ei voi mitään. Kaupunki tuntuu koko ajan joltakin välivaiheelta, kun kerran pääsi oman tuvan, pihatöiden ja hiljaisuuden makuun.
"kotikunnan mahdollisuuksien mollaaminen ja nollaaminen kulkevat kuitenkin käsikkäin"
Näinpä!
Amen ~huokaus~
Sitkeästi vaan pitää sitten yrittää ihmisten päätä kääntää, vaikka usein siinä kyllä tulee taottua omaansa seinään.
[bebaohus] !!!
Ja ainahan sitä voi ITE olla hyvänä esimerkkinä, niin ei tule otsaluuhun murtumia:) Mä vaan koen, että asia on ihan oikeasti ongelma, jolle pitää jotain tehdä.
Suurkaupungin anonymiteetti kontra pikkupaikan kaikki-tuntee-kaikki -tunnelma; kuka tykkää mistäkin. Osin on kyse tunteista ja niihin liittyvistä eroista ihmisillä.
Mutta lisäksi suomalaisille on vaikeata olla hyväntuulisen itsevarma. Lähtökohdaksi on paljon helpompaa valita se, että joku nyt kuitenkin nauraa tälle meidän elämäntavalle, joten parasta vaan morkata sitä itsekin heti kättelyssä.
Tuttu sanoi, että kun menee kansainväliseen kongressiin, niin siellä ihmiset pitää ihan pokkana esitelmiään sen kummemmin selittelemättä, mutta kun suomalainen astuu puhujanpönttöön, hän poikkeuksetta puolustelee ensin itseään: ”On ollut vähän flunssaa, katsotaan miten ääni kestää..."
Ei vaan voi tehdä niin, että pokkana esittää esitelmänsä/ elämäntapavalintansa/ mielipiteensä mistä tahansa ja sen jälkeen jää kiinnostuneena katsomaan, mitä joku on siitä mieltä. Sellainen on meille jostain syystä vaikeata. Jos kohta varmasti myös monen muun maan asukkaille.
Maalla asuminen on valtavirrasta poikkeavaa. Siksi siihen on meikäläisellä luonteenlaadulla helppo liittää ajatus, että valtavirran edustajat varmasti nauravat meille. Mistä se sitten johtuu? Geneettisestä perimästä? Kansamme historiasta? Vaikea sanoa.
Hmmm. Olen samaa mieltä siitä, että pieniä paikkakuntia haukutaan ja vähätellään.
Kaikilla pienillä paikkakunnilla ei kyllä silti ole postia, pankkia tai apteekkia, ei aina edes kauppaa, eikä julkista liikennettä. Näin on ainakin omalla entisellä kotipaikkakunnallani Itä-Suomessa: postiin, kauppaan ja pankkiin on matkaa reilut 20 km eikä busseja/junia kulje. siis OLLENKAAN, ei yhtään päivässä tai edes viikossa, eikä tämä paikkakunta ole missään tiettömän taipaleen päässä.
Olen silti ehdottomasti sitä mieltä, että ko. paikka on varsin ihana, vaikka samalla olenkin pienesti katkera siitä, ettei siellä ole minulle töitä eikä siellä voi lainkaan asua ilman autoa.
Juha: varmaankin on kyse myös hyväntuulisuuden ja itsevarmuuden ongelmasta. Olisi mukavaa voida jotenkin vaikuttaa siihen etenkin, kun kuitenkin uskon, että harva varsinaisesti "kärsii" pienellä paikkakunnalla. Valittamisesta on tullut tapa, kenties siitä on jopa tullut jotain yhdistävää. Jotakin, jolle voidaan naurahdella synkkänä.
Loistoesimerkki rumuudestaan kuulusta Sotkamosta: ennakkoluuloton porukka polkaisi käyntiin taideprojektin, jonka nimeksi tuli tietenkin "ruma". Projektin tarkoitus oli tutkia elinympäristöä ja mahdollisesti tehdä siitä viihtyisämpi.
Jospa: maaseudun autioituminen on ihan ongelmakenttänsä. Siksi onkin outoa, että kotipaikkakunnallanikin jaksetaan marista, vaikka kaikki palvelut yhä löytyvät.
Minustakin asia on ongelma, eikä ihan pieni. Eniten siitä kärsivät lapset, jotka oppivat ihan pienestä siihen, että elämä on masentavaa mälsällä paikkakunnalla, eikä mistään tule (täällä) mitään. Valitettavasti moni joutuu aikuisena huomaamaan, että tuolla asenteella ei tule muuallakaan oikein mistään mitään.
Muutama vanhoista kavereistani oli roudata minut mielentilatutkimukseen, kun ilmoitin paluumuutosta. Hullu! Sinne! He olivat tosissaan, minua nauratti :-D Ihan kauheasti ei enää naurattanut, kun huomasin, että täällä on tosiaan edelleen sama mentaliteetti - lapset ihmettelivät, miten täällä monet melkein vihaavat kotipaikkaansa, vaikka ihan mukavaa on.
Välillä väsähdän vastaamaan asiallisesti "Eihän siellä/täällä ole mitään!" -heittoihin ja tyydyn toteamaan, että ehkä sitten kannattaa pysyä poissa / lähteä pois. Uudismuuttajat suhtautuvat Kotikylään positiivisesti; ehkä veren on sitten syytäkin vaihtua :-)
There will be blood shed until it is all OOOVEEER....
No joo, tarpeetonta dramatiikkaa. Aion vast'edeskin suhtautua kotipaikkakuntaan hellyydellä. Nurkkakuntainen se ehkä on, eli vähän "Nurkkis" ja sehän on mahtavaa, ihan kuin asuisi Emmerdalessa (hee he hee).
Olen asunut myös Joroisissa, sanoimme paikkakuntaa Twin Peaksiksi ja keksimme, mitä kaikkea tyypit todellisuudessa puuhaavat ja liioittelimme sitä sitten potenssiin X.
Vanhat kaverit vaan itse tsykolokille, jossainhan sitä on asuttava, miksei sitten kunnioittaisi sitä.
Kehtaisko tähän väliin myöntää, että jonkinlainen maalle/kauemmas/pienemmälle paikkakunnalle muutto alkaa tuntua koko ajan houkuttelevammalta? Kun ei näistä kaupungin "riemuista" kuitenkaan ehdi juuri nauttia ja oiskohan se lapselle parempi ja turvallisempi kasvaa pienemmällä paikkakunnalla? Saisi samalla rahalla enemmän neliöitä ja muuta materiaalista, puhumattakaan siitä kaikesta mitä ei rahalla voi edes mitata.
Tosin, palvelut kyllä täytyy olla, muuten ei tule mistään mitään. Mutta kuka niitä tänä päivänä pystyy takaamaan?
Siinä on kyllä puolensa, omalla kotipaikkakunnalla liikenneyhteydet (myös julkiset) on aika hyvät: tarvittaessa töihin, kouluun ja riekkumaan lähteminen on suhteellisen yksinkertaista.
Jos lapsesi ovat esiteinejä, ne kyllä halstraavat sut, jos edes ehdotat muuttoa johonkin Nurkkikseen:)
Jenni, juuri siksi näitä asioita kannattaa nyt pohtia kun lapsi ei ole vielä edes kouluiässä, sen voi vielä raahata muuttokuorman mukana ihan mihin vaan!
Lähetä kommentti