lauantaina, huhtikuuta 01, 2006

Repeämiä, jälkiä ja saippuasarjaa

Au. Au! AU! Oletko ikinä saanut lumihiutaletta suoraan silmämunaasi? Ellet, niin voin kertoa, että se sattuu. Taivaalta sataa pieniä, murhaavia heittotähtiä. Ainoa mahdollisuus selviytyä lenkistä näkevänä, on tuijottaa tiukasti alaspäin.

Kas. Routa on nostellut pyörätien asfalttia ja siihen on revennyt pitkittäinen railo koko kevyenliikenteenväylän matkalta. Paikoitellen se on leveä ja rosoinen ja petollisen lumihunnun alla. Siihen kun pyöräilee oikein vauhdilla, niin pyöräilijä jatkaa liitoa vielä metrejä, vaikka fillarinrengas onkin juuttunut pysyvästi repeämään ja vääntynyt ässäksi.

Askeleet ovat asfaltin päälle sataneella lumella selvärajaisia ja mustia. Tuijotan Väinön hieman vinoa, mutta täsmällistä käsialaa. Käpäläalaa. Jäljet ovat kuin kirjoituskoneen nak nak nakuttamia ja niiden ilmestymisessä on jotain hypnoottista: kuinka tarkkaa koiran ravi onkaan! Vastakkaisten taasujen leimasimenlyöntien tasainen jälkijono. Kipi kipi kipi kipi. Pienten koirien ravi on sellaista singerintikkiä.

Näen omat melkoisen harppovat jäljet vasta paluumatkalla. Jos jälkiä voisi lukea, kuin kirjoitusta, kertoisi tuo merkkijono varmaan ripeästä vauhdista ja riemusta ja tarmosta. Säiden sankarillisesta uhmaamisesta. Kumppanuudesta ja laumahengestä ja jaetusta kojoottiudesta. Kotiin mennessä kertomuksesta on jo jalostunut boordi. Ehkä se materialisoituu jonkin tulevaisuuden työhuoneen katonrajaan. Kamera ei tietenkään ollut mukana.

Ridge Forrester on muuttanut pysyvästi pihaan. Se ruokailee lintulaudan alla ja sukii ja pöyhii höyheniään puutarhakeinussa. Ahaa, yksi untuva on vinossa. Ridge on etsinyt reviirinsä näkyvimmän paikan ja odottelee, että beibet tulevat tyrkylle. Isolla kukeliitilla voi näemmä olla viisikin muijaa, joten meno ei tule paljoakaan poikkeamaan saippuasarjojen parisuhdekuvioista.

Toivon, että kiinnittäisit hetken verran huomiota Ridgen älyttömiin, pieniin, naurettaviin, sarvimaisiin korvatupsuihin.

4 kommenttia:

Saara kirjoitti...

Minäkin tuijottelen jalan- ja käpälänjälkiä sekä teen tulkintoja niistä. Siis että se voi olla taidettakin, niin kuin edeltä saimme totea... Todeta. Siis mitä hittoa minä sönkkään? Noh, Ridgen korvatupsut ovat ihastuttavat. Tampereella asuessa tuli törmäiltyä fasaaneihin tämän tästä. Niitä hengaili siellä Hervannan metsikössä, mitä lie porukkaa, tuskin forrestereja kuitenkaan. Olihan ne vähän semmoisia, joo.

Jenni kirjoitti...

On se jotenkin vaan niin lutuisaa, että isolla kukolla on semmoiset höpöt korvuliinit. No niin. Ei se ole NIIN hellyttävä. Se on oikeasti muuttanut pihaan. Se on ollut kiikun päällä kohta taas tunnin.

Saara kirjoitti...

Minusta se on ihan oikein, että se on just sun kiikun päällä. Harva korvatupsukkakukko pääsee näin eetteriin ja arvoiselleen paikalle miljoonien ihmisten ihailtaviksi. Ehkä se tiesi, että siitä tulee tähti. Siellä. Teillä.

Wilhelmiina kirjoitti...

Heip! Oli mukavaa tavata pikkujouluissa. :) Kysyin eilen niin monelta ihmiseltä, että saako kuvaa julkaista, että nyt en muista enää kenenkään vastausta. Äh. Niin, mitenkäs sinun tyylikkään kuvasi kanssa?

Haluaisitko muuten Plevna-fotoja meilitse? Jos, niin laitahan postia osoitteeseen wilmiina ät hotmail piste com.