torstaina, huhtikuuta 06, 2006

Ma lemmin mua

Istun aamusta iltaan kokouksessa Hämeenlinnassa. Seutuyhteistyö. Lähipalvelutyöryhmä. Kirjaston ja koulun välinen seminaari.

Puuh. Mutta nyt on maailmankaikkeuden ongelmat ratkaistu taas kuukaudeksi eteenpäin.

Huomaan, että olen tavannut hämäläisiä kollegoitani nyt sen kriittiset viisi kertaa, koska vastaanotto oli huomattavan tuttavallinen. Hämäläiset tarvitsevat sen viisi tapaamiskertaa, ennen kuin lämpenevät, mutta sitten he käyttäytyvät ihan niin kuin muutkin ihmiset.

* * *

Puhuin äidin kanssa pitkään puhelimessa ja tein tärkeän päätöksen. Päätin alkaa suhtautumaan itseeni lempeästi ja hyväksyvästi ja hellyydellä. Päätin, etten anna kenenkään arvostella itseäni vain arvostelemisen ja nitistämisen ilosta, en kanniskele turhaa syyllisyyttä ja häpeää, enkä murhedi, enkä haudo asioita, joista ei mitään kuoriudu. Aion suojella itseäni ja arvostaa itseäni ja välittää itsestäni.

Keskustelimme ihmissuhteista energiavampyyrien kanssa. Tuskin kukaan on oikeasti ja todellisen paha, ainakaan kokonaan, tai haluaa tietoisesti nujertaa ihmisiä ympärillään, mutta jos ihmissuhde synnyttää vain ahdistusta, pelkoa ja pahimmillaan itseinhoa, on päästettävä irti, on annettava leijan mennä. On annettava uistimen jäädä pohjaan. [Oi runosuonta, kohta siirryn vaiheeseen "Oli synkkä ja myrskyinen yö"]

Sanoin ääneen sen, mitä olen ajatellut jo pitkään: joskus jotkut hyvin läheisetkin muuttuvat vuosien varrella ihmisiksi, joita ei oikeastaan halua enää tuntea. Usein sitä on vaan niin vaikeaa myöntää. Ihmissuhde on kivulloinen ja hiertää ja painaa, ja silti sitä ruokkii ja kantaa, nöyrtyy nostamaan yhä isompia taakkoja, raahaamaan mukanaan velttoa, piikikästä kuorta jostakin, joka joskus oli jotain ihan muuta.

* * *

En luota kehenkään, jonka kanssa en uskalla riidellä.

En luota kehenkään, joka asettaa kumppanuudelle ehtoja.

En luota kehenkään, joka suhtautuu itseensä epäinhimillisen ankarasti ja hymyttömästi.

En luota kehenkään, jonka kanssa häpeän sitä, mitä olen.

Ja minun ei tarvitse olla sellaisten ihmisten kanssa, joihin en voi luottaa.

* * *

Saara julkaisi ultraäänikuvan munasarjoistaan - respect.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

voiko sen vain päättää? toivon, että minullekin joku kaunis tai edes puolipilvinen päivä tulisi tuo valaistumisen kokemus: itseensä voi suhtautua lempeästi. muiden (kuvitelluilla) mielipiteillä ei ole väliä. itsestään saa tykätä, koska kaikesta huolimatta se on kuitenkin ihan mukiinmenevä persoona.
-strangelove-

Herkku kirjoitti...

"Päätin alkaa suhtautumaan itseeni lempeästi ja hyväksyvästi ja hellyydellä. Päätin, etten anna kenenkään arvostella itseäni vain arvostelemisen ja nitistämisen ilosta, en kanniskele turhaa syyllisyyttä ja häpeää, enkä murhedi, enkä haudo asioita, joista ei mitään kuoriudu. Aion suojella itseäni ja arvostaa itseäni ja välittää itsestäni."

Parasta! Onneksi olkoon!!

Viiasasta tekstiä.

Ja kyllä, kyllä sen minusta voi nimenomaan päättää. Se ei tarkoita sitä, että siinä olisi erinomainen heti ensimmäisenä päivänä tai joka päivä, mutta se on kuitenkin asenne ja se tulee osaksi elämää.

Veera kirjoitti...

"En luota kehenkään, jonka kanssa en uskalla riidellä [...] Ja minun ei tarvitse olla sellaisten ihmisten kanssa, joihin en voi luottaa."

Upea uskontunnustus tämä! Oivalsin itsekin jotakin oleellista juuri.

Hestia kirjoitti...

"Päätin alkaa suhtautumaan itseeni lempeästi ja hyväksyvästi ja hellyydellä."

Pitää opetella olemaan itselleen armollinen. Näin minulle totesi lääkäri kun tilitin ahdistustani. Sinä olet päätynyt samaan tulokseen itsekin, hienoa, silloin se on varmasti helpompi ajan mittaan saavuttaa.

kukkis kirjoitti...

Aion suojella itseäni ja arvostaa itseäni ja välittää itsestäni.

Olen Herkun linjoilla: kyllä sen oppii, kun sitä tolkuttaa itselleen riittävän kauan. Silti tulee päiviä, jolloin se unohtuu, mutta niiden varalta se onkin hyvä kirjoittaa muistiin, niin kuin nyt olet tehnyt.

Hyvä päätös! Ja kiitos muistutuksesta :)

Wilhelmiina kirjoitti...

Hyvä päätös - ja kauniisti kirjoitettu juttu. Olen itsekin joskus miettinyt samaa, ja sitä, miten joskus rakastaa ihmisiä joista ei sanottavammin pidä. Tai miten joistakin ihmisistä, jotka ovat olleet valoa ja lämpöä, tulee lopulta musertavia myllynkiviä. Ja miten vähän on joskus vaikutusta sillä, vaikka itse olisi päästänyt irti, jos toinen ei suostu. Mutta tärkeää on olla armollinen itselleen kaikesta huolimatta.

Jään miettimään.

Jenni kirjoitti...

Aamupäivää ja kiitos kommenteista! Aikamoisia itsestäänselvyyksiähän näiden itsensä hyväksymisten ja hellimisten pitäisi olla, mutta jotenkin ne muuttuvat konkreettisemmiksi, kun ne kirjaa ylös. Ehkä kaikkien kannattais tehdä joskus niin.

Ehkä, pikku hiljaa, sisäistän nää jutut ja sitten jonkakin vaikeana hetkenä pystynkin ammentamaan niistä.

Jenni kirjoitti...

Lisäkommenttina: mun mielestä itseensä hyvin suhtautuva säteilee samaa lempeyttä muihinkin. Jos ei hellitä yhtään ja kohtelee itseään suorastaan julmasti, niin osaako todella hyväksyä muutkaan sellaisinaan?

Rakasta muita, niin kuin itseäsi. Eli itsestä se lähtee. Itse on ensimmäinen lähimmäinen, jota tulee kunnioittaa ja kohdella hyvin.

No joo, nyt oon niin valaistunut guru, että vien koiran tuonne ulos kahlaamaan vähän rapaan:) Hyvää ja valaistunutta päivänjatkoa!

Kaura kirjoitti...

Mä olen kans pitänyt Jeesuksen mahtikäskyä oikein hyvänä, vaikken uskonnolliseksi tunnustaudu. Sen voi lukea kumpaankin suuntaan, myös käskynä rakastaa itseä niin kuin lähimmäistä :-)

Anonyymi kirjoitti...

"en luota kehenkään, jonka kanssa en uskalla riidellä"

tuon lauseen kohdalla helpotti

- Anna

Jenni kirjoitti...

Hei Anna, tilitys ei tietenkään koskenut sua! Mutta kyllä, minusta vain läheisten ihmisten kanssa uskaltaa todella riidellä, koska heidän kanssaan tietää, että sopu on ihan siinä nurkan takana.