lauantaina, helmikuuta 25, 2006

Viimeinen sukupuoli

[Varoituksen sana, postaus riistäytyi käsistä, hallitsemattomaksi tajunnanvirraksi]

Minun on pitänyt jo kuukausia soittaa mummon sukututukimusta tehneelle veljelle ja kysyä, mihin asti suvun historiaa on seurattu ja saisinko kopiot (ihan kaikesta). Mutta en ole soittanut.

Tulisiko minusta jotenkin syvempi ja tiedostavampi, jos lukisin isoisoisän vaiheista? Tuntuu niin hankalalta soittaa. Mitä minä sanoisin? Että olen kiinnostunut sukututkimuksesta ja haluaisin tietää, mitä erikoista tyypit ovat tehneet, kun suvun vaiheet tunnetaan 1600-luvulle asti? Pohjimmiltani tunnen jonkinlaista velvollisuutta ottaa vastaan se tieto, joka suvusta on tarjolla. Tiedän, ettei kukaan muu ole siitä kiinnostunut. Sitten kuitenkin sekoiaisin, niin kuin ne kymmenet, jotka tyrkyttävät omakustanteisia sukukirjojaan kirjastojen kokoelmiin: isoja lerppuja läpysköjä, täynnä skannattuja valokuvia, selvityksiä yhdentekevistä luottamustoimista ja sellaista tietoa, kuin "ukkini ensimmäinen vaimo oli kansanedustajan/ministerin/kirjailjan X pikkuserkku, mutta hän kuoli lapsivuoteeseen 1938". Tunnen hirvittävää väsymystä, kun edes ajattelen asiaa. Ilmiö on sama, kuin se, että henkilö tituleeraa itseään taiteilijaksi, koska on tehnyt maalauksia. Tai valokuvaajaksi, koska yrittää ottaa perhekuvat vängistä kuvakulmista.

Ihmisen elämän surkea nuhjuisuus ja väliaikaisuus ei herätä minussa hellyyttä eikä empatiaa, vaan pelkkää suunnatonta halua vetäytyä Athos-vuorelle kasvattamaan kuttuja. Paitsi että Athokselle ei saa naiset tulla, ei edes naispuoliset eläimet. Mitä hittoa ne munkit tekevät tyttöhyönteisille ja naislinnuille? Entäpä kasvit? Eikö selainen turpea emi ja nuokkuvat luotit herätäkin heissä levottomia mielikuvia ja halua itsesaastutukseen. Me naiset olemme helvetin vaarallisia. Ainoa tarkoituksemme on turmella miehet, houkutella heidät ansaan ja pilata heidän elämänsä. Olemme epäonnistuneita, itsekkäitä äitejä, jotka eivät pysty katkaisemaan napanuoraa. Emme pysty suojelemaan lapsiamme ja sitten kasvatamme heistä avuttomia naisvihaajia. Olemme pikkumaisia anoppeja, tyranneja siskoja, toisiamme raatelevia ystävättäriä, olemme työtovereita, jotka tekevät työyhteisöstä helvetin. Olemme pinnallisia pissiksiä, silikonimissejä ja salarakkaita. Vaimoja, hyvä Jumala sentään, huonoja vaimoja, sokeita ja itsekkäitä ja kylmiä. Tai sitten olemme vain rumia ja läskejä, katkeria narttuja, jotka tarvitsevat selkäsaunan. Vihaamme itseämme, vihaamme omia ruumiitamme ja niiden tuotoksia. Näännytämme itseämme, kunnes olemme säikeisiä ja jänteviä ja sittenkään emme kelpaa. Syömme, kunnes tyhjä kohta rintalastan alla täyttyy turvallisella lämmöllä, ruoan raskaudella. Ja sittenkään emme kelpaa. Meidän pitäisi pelastaa Suomi synnyttämällä ja samalla, muualla, kaukana naisten pitäisi kuristaa lukemattomat pienokaisensa. Meidän pitäisi pelastaa ihmiskunta ja Alemman Tason Miehet, meidän pitäisi tarjota itseämme vihoviimeisille trolleille, kerätä heidän ihmisarvonsa loasta ja tarjota se heille puhtailta, sileiltä vatsoiltamme. Iloisina, terveinä ja kauniina.

Muistakaa nyt, etteivät naiset ihmisiä ole. Heillä on kohtu aivoja korvaamassa, ja kun he jatkuvasti, raivokkaasti kuitenkin ehkäisevät, ei heillä ole sitäkään virkaa. Naiset eivät edusta ensimmäistä eivätkä toista, vaan viimeistä sukupuolta, anorektisten nunnien ja irstaiden hirviöäitien sukupuolta.

7 kommenttia:

timo kirjoitti...

no soita nyt jo :)

Jenni kirjoitti...

Ehkä huomenna...

Anonyymi kirjoitti...

Ei ne Athosvuoren kummallisuudet tuohon lopu, sen lisäksi, ettei ne munkit päästä naispuolisia eläimiä sinne (mutta ostavat kuitenkin ulkopuolelta mm. kanamunia, juustoa ja maitoa), ne ei KOSKAAN, siis KOSKAAN, pese mitään muita osia itsestään kun kädet ja kasvot. Niin että eipä kovin moni nainen varmaan edes haluaisi mennä sinne...

Jenni kirjoitti...

Huu. Kaipa sitä tietyn pisteen saavutettuuan lakkaa haisemasta. Eihän se hajukaan voi loppumattomiin paheta? Vai voiko? On vain yksi keino ottaa siitä selvää...

Kari Klemelä kirjoitti...

Soititko? Sukututkijat voivat tietty olla joskus rasittavia, mutta niin ovat minusta nekin, jotka eivät puhu muusta kuin autoista, urheilusta tai osakkeista ym. Itse en ymmärrä ihmisiä, jotka eivät ole lainkaan kiinnostuneita sukunsa tai oikeastaan sukujensa vaiheista. Jos yhtä esivanhempain haaraa ei pysty enää seuraamaan, niin toista ehkä pystyy. Ja se millaisia ihmisiä tulee vastaan on aina yllätys. Sukututkimus on myös hyvä historian oppimisen apuväline: kun tuntee jonkun esi-isänsä vaiheet, alkaa kiinnostua myös siitä yhteiskunnasta, jossa hän on elänyt (ellei ole jo ennestään kiinnostunut).

Anonyymi kirjoitti...

Sinä olet ihana, Jenni.

Terv. Salainen ihailija (kun en nyt jaksa yrittää kirjautua)

Jenni kirjoitti...

Älä ikinä sano raivoavalle alfanaaraalle, että hän on ihana. Voit vaikka saada pusun ja ihmissusi-influenssan.