Pikkusisko soittaa. "Mikset päivitä? Sinä päivität aina." Jatkamme keskustelua siitä, kuinka auto-onnettomuuden jälkeen raahaudun koneelle päivittämään viimeisellä, liikkuvalla sormellani.
Sain tänään hirveät separit, kun huomasin, että kunta niistä MINUN kirjastoni saamasta valtionosuudesta yli 50 000 eukkaa. Lähetin esimiehelle tuohtuneita "Kuinka tällainen on edes mahdollista? Hävetkää! Äitinnekin häpeää teitä!" -tyylisiä sähköpostiviestejä. Sen jälkeen olin koko päivän käsittämättömän tärinöissäni, pahalla tuulella ja jätin jälkeeni käryävät jalanjäljet ja savuvanan. Ja odotin salaa konfliktia erään tunnetun nuorisorikollisen kanssa, koska halusin päästä huutamaan jollekulle kuin hyeena. No ei vais. Sehän olisi perin epäammattimaista. On parempi odottaa iltaan ja kehtittää riita laillisesti vihityn aviomiehen kanssa. No ei vais. Mutta soittaisipa edes joku puhelinmyyjä tai tulisi toimistotarvike-edustaja käymään niin saisi kokeilla paria jutskaa, jotka opin maakuntakirjastopäivillä.
Annan sukset ja luistimet avustuskeräykseen. Haluaisin jatkaa antamista. Ajattelen, että jos saisin maata kovalla futonilla asunnossa, jossa on isot ikkunat ja pelkkiä huonekasveja ja valosarjoja, en olisi niin omituisen väsynyt ja riitainen ja hysteerinen.
Ja jaksaisin päivittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti