sunnuntaina, joulukuuta 11, 2005

Maastamuutto

Menen paikalliseen koselille ja eikös se tuopponen maksa huikeat neljä eukkaa ja yhdeksänkymmentä senttiä vielä päälle. Huokaus. Prahassa sillä rahalla olisi saanut viisi puolen litran tuoppia. Viisi. Joku saisi nyt nopeasti selittää minulle, miten kansantalous toimii, että voisin ravistella katkeruuden pois niskastani ja lakata ajattelemasta sitä huoneistoa, joka oli vuokrattavana siinä heti Kaarlensillan tuntumassa. Voisin istua sillä ikkupikkuisella parvekkeella ja esittää paikallista. Jan Saudek -näyttelyn vartijakin puhui meille pitkät pätkät tsekkiä. Luulen ymmärtäneeni, että häntä harmitti jatkuvasti turhaan piippailevat hälytinportit. Jouduin kuitenkin sanomaan muutaman minuutin päästä että I'm sorry, but we don't quite understand...

Prahassa olen käynyt kolmesti, ja reissun jälkeen suunnittelen aina kieliopintoja ja muuttoa. Mutta mitä minä Tsekinmaalla? Hoitaisin Staromestska Knihovnaa ja aviomies asentaisi sähköä?

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

garmisch-partenkirchen aiheuttaa minussa saman reaktion. kotiin palatessa on valmis myymään äitinsä saadakseen kämpän lidlin yläkerrasta ja jäädäkseen sinne missä "the hills are alive with the sound of music". ja jotain aivan oleellista tuntuu puuttuvan, kun sämpylänostoreissulla leipomon myyjä ei tervehdikään iloisesti "grüss gott".
-strangelove-

Miira kirjoitti...

Tsekinmaalla voi tosin olla niin, että palkkasi on myös pienempi.. ja olut siihen suhteutettuna melkein yhtä kallista kuin kotimaassa.

Mutta joo, luultavasti paikalliset oluet ovat halpoja, täällähän ne ovat tuontikamaa.

Jenni kirjoitti...

Näinhän se on, tuskin mikään eurooppalainen maa on asukkailleen "halpa", sehän aiheuttaisi kansantaloudelle näppylöitä ja ailahtelua.

Jos matkustelisin enemmän, haihtuisiko Prahan lumo? En usko. Ei sellaista määrittelemätöntä, riivattua, paradoksaalista melankolishilpeää prahalaisuutta tavata missään muualla. Ja olla paikassa, joka on kaikilla mittapuilla vanha...