perjantaina, joulukuuta 09, 2005

Oman elämänsä kronikoitsija


Vituksen katedraalin paikalla on ollut rotunda jo 900-luvulla. Sanon sen muutaman kerran mielessäni, ja varmaankin kerran ääneen opasmaista lunkia vakuuttavuutta tavoitellen ja yritän ajatella tuhannen vuoden ajanjaksoa. Seison nytkin kaiverretulla laatalla, siis jonkun jäännöksillä ja tulen siihen tulokseen, että tuhat vuotta on mahdoton käsittää muuna kuin opaskirjojen aikajanojen kärpäsenpilkkuna. Ja niin menee kolmisen sataa vuotta ja kuningas Kaarle tai Ottokar tai Vaclav tieskuinkamones palkaa saksalaisen arkkitehdin tekemään jotakuinkin sadannen laajennuksen. Tökkään aviomiestä kylkeen ja sanon, että lattian alla on melko paljon porukkaa, viittaan leuhkasti valtavaan hopeakönttään ja mainitsen, että siinä lepää vastauskonpuhdistaja Johannes Nepomuk, joka hukutettiin säkissä Vltavaan. Pyhät paikat saavat minut aina riehakkaalle tuulelle. Ja minusta on ihanaa rehvastella historiallisella nippelitiedolla.

Reilut tuhat vuotta sitten prinsessa Libyse päätti naida talonpojan ja tuli perustaneeksi Prahan. Ja viikko sitten me sanoimme toisillemme Jumalan ja papin ja todistajien edessä "tahdon" ja epäilemättä meidän rintamamiestalon paikalla on noin tuhannen vuoden päästä merkittävä pohjoiseurooppalainen linnakaupunki. Ja jos silloin vielä on japanilaisia turisteja, niin he varmankin kulkevat lauhkeasti pikkuista viiriä kantavan oppaansa perässä ja ottavat paljon valokuvia.

Avioliitto on allianssi. Se on uuden pyhän kainuulais-pohjanmaalaisen keisarikunnan perustamissopimus. Eikä sitä pidä yhtään vähäisempänä pitämän. Sormuksessa roikkuu kokonainen riihipaitaisten ja raitahameisten esivanhempien ketju. Suvut rysähtävät yhteen kuin tulvavuokset mitättömässä nimettömässäni ja kuvittelen jo kuulevani, kuinka geenit alkavat esittää uhkavaatimuksia uusien, mielenkiintoisten yhdistelmien suhteen. Historiaa on niin hirveästi, kohtalojen sekamelskaa, elämiä ja sukupolvia ja kumpujen yöstä isät katsovat poikiaan ja varmasti myös tyttäriään, mitä ei kukaan ole viitsinyt mainita. Libyse ja Nepomuk ovat kirjattu, mutta enemmän on niitä talonpoikia naineita prinsessoja ja säkissä hukutettuja fanaatikkoja, joista ei kirjoitettu sanaakaan.

Ja täällä minä istun ja kronikoitsen. Kippis ja tervetuloa uuden perhealbumin ääreen. Diaprojektori käynnistyy heti, kun lämpimät voileivät on syöty ja pussitee juotu.

4 kommenttia:

palava mieli kirjoitti...

ONNEA! Paljon. Vaikka eipä tuosta avioliitosta onnella selviä :D

Jenni kirjoitti...

Vaikka eipä se onnikaan pahitteeksi ole:)

Herkku kirjoitti...

Ohoh! Oi! Onnea! :)

Jenni kirjoitti...

Kiitos onnesta. Nyt sitä on ihan varastoitavaksi asti!