Tänään minun on ollut pakko myöntää, että olen turhamainen ihminen. Investoin
filofaxin nahkakantiseen kalenteriin (se EI ollut noin kallis - naisten kulttuurihistoriassa shoppailu on aina leimannut taloudellisuus: alennusten ja jäännöserien hyödyntäminen), vaikka
periaatteessa olisin voinut tyytyä liiton kalenteriin. Liiton kalenterissa vain on viraston käytäväsohvien materiaalista tehdyt laitoksensiniset päällyskannet (ja täysin vulgaari kullanvärisellä painettu liiton logo) ja loppuvuodesta pahvikannet ovat kovassa käytössä ujuttautuneet linttaan ja koko kalenteri alkaa törsöttää. Riittääkö perustelut jo?
Turhamainen. Kyllä. Mutta
turhamainen? Sanalla on niin ikävä kaiku ja kunnon luterilaiskristityssä se herättää syyllisyydentuntoa ja häpeää. Mieluummin sanoisin "yleellisyyshakuinen". Vaikka. Luterilaiskristitty voi tässä vaiheessa röyhistää kaitaa ja kuopalle painunutta linnunrintaansa ja muistuttaa, ettei köyhän kannata ostaa halpaa. Ja onko kalenteri muka turhuutta? Angsti lievittyy ja sen kunniaksi voi kaataa Harri Koskisen klubilasiin skotlantilaista tuontiolutta.
Mitä koira tekee, silloin, kun et ole kieltäväisellä tuulella?Nukkuu nojatuolissasi...
...tai tyynylläsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti