tiistaina, marraskuuta 08, 2005

Askartelen maailman kauniimmaksi

Pikkusiskoni on jokseenkin epäideologinen ihminen. Hän kieltäytyy tunkeutumasta minun ja keskimmäisen väittelyiden piikipensaikkoihin, joihin edellä mainitut rynnistävät aina tilaisuuden tullen machetet viuhuen ja iskulauseet lentäen. "En minä tiedä, en ole ajatellut asiaa", hän torjuu kiusaantuneena haasteen raivata jotain älyllis-emotionaalisesti hankalaa ryteikköä. Se on hyvin ihastuttavaa ja virkistävää. Hän on huolissaan omista asioistaan, ihmisen kokoisista. Teologiset kiistat eivät kiinnosta häntä. Mutta (ainakin) yhden kallisarvoisen elämänohjeen olen häneltä saanut: minäkin haluan askarrella maailman kauniimmaksi.

Kas tässä taisteluni kaamosta vastaan: joulunodotuksen ensimmäinen merkki, tuulenpesästä viini-teemalla värkätty joulunpesä. Aloitan joulun odotuksen heti, kun ilkeän: varustautuminen merkitsee kauneutta, tunnelmaa, valoa ja herkkuja. Terveisiä ja rutistuksia Kitsune-san. Menen tästä lääkitsemään kuumaliimapistoolin aiheuttamia toisen ja kolmannen asteen palovammoja.

5 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Paheksujille mainittakoon, että kyseinen hiekkalaatikko on kasvanut umpeen jo ennen suuria vesisateita, eikä siis ole lasten käytössä.

Anonyymi kirjoitti...

ooh... kaunis. olen kovin kyllästynyt nykyiseen jenkki-muovi-jouluun. mutta tuo on taidetta. minulle kans!
-strangelove-

Jenni kirjoitti...

Kyseinen häkkyrä löytyi lenkkipolun varrelta, viinipullo ja korkit ovat omajuomia. Ja sitten otetaan yksi piiiitkä, tylsä kaamospäivä ja kuumaliimapistooli.

Piikkari kirjoitti...

Me pikkusiskot ollaan tosi fiksuja ja huomaavaisia ja diplomaattisia. Ja tuossa tuli lueteltua vasta meidän huonot puolemme.

Jenni kirjoitti...

Minusta pikkusiskot ovat ihania. Suosittelen hankkimaan vähintään kaksi. Lisäksi niistä saa kätsyjä heittopusseja murrosiässä.