perjantaina, lokakuuta 28, 2005

Koruista ja vaeltavista kansoista

Olen pikkusiskoni lailla koruhullu: kirpputorilta tartuu mukaan soikeista, valkoruskeankirjavista, sileistä lasihelmistä tehty kaksinkertainen kaulakoru, jossa on aivan ihastuttava vanhanaikainen mesinkilukko pienellä "timantilla". Turun kirjamessuilta mieheni osti minulle hopeisen rintakorun, jossa vakava meksikaani mietiskelee ison kaktuksen juurella: yritän ladata sen tämän päivän kokousta varten täyteen positiivista tätienergiaa, kukkahattupoweria, oikeutettua raivoa. Se on hankalaa, kun ulkona soditaan taas. Onko tuo sarjatuli todella konekivääreistä? Ja isot kumahdukset tykistötulta? Patriarkaatti näyttää mahtiaan, mutta minä panen radiota kovemmalle ja keitän teetä ja lataan koruihin maagisia voimia.

Korut olivat aikaisemmin, ennen vanhaan paljon tärkeämpiä. Vaeltavilla kansoilla oli omaisuus kiinni helposti kuljetettavissa, mutta arvokkaissa koruissa, jotka saattoi kätevästi muuttaa määränpäässä hyödykkeiksi. Korut olivat statussymboleita - ovathan ne nykyäänkin, mutta jotenkin latteammin. Halikon kääty viestii erilaisesta mahdista kuin 2000-luvun ganstarapparin paksut kultakäädyt ja isot timantit. Nykyisin raha puhuu ja korut näyttävimmät korut symboloivat juuri taloudellista mahtia ja sen tuomia oikeuksia ja vapauksia. Katselen nyrpeää meksikolaistani, suussa maistuu liian kuuman juoman kanssa otettu kalanmaksaöljykapseli. Ennen uskottiin myös, että jos se on pahaa, se on terveellistä. Haavatkin puhdistettiin vetyperoksidilla koska se kirveli ja aivan selvästi siis tepsi. Koru ja kalanmaksaöljyasioissa edustan vanhaa koulukuntaa.

Kansa-sanassa on miellyttävä sointi. Sehän on melkein kuin kanssa. Kai niillä on sama etymologinen juurimukula suomalais-ugrilaisessa savimaassa. Eräässä lapsuuden vaiheesa kavereita varattiin kuin kirjoja: voit sä olla mun kaa? Se päivä oltiin sitten samassa kimpassa. Olin luultavasti keskisuosittu: ei minun tarvinnut olla yksikseni, mutta yläasteen alussa muistan katselleeni erästä ysiluokkalaista tyttöbestisparia - he olivat kovaäänisiä ja räväköitä ja nättejä - ja toivoneeni hartaasti, että minulla olisi bestis.

1 kommentti:

Matti kirjoitti...

Kansa- sanalla on vastine myös saamessa, joten sen voi olettaa hyvin vanhaksi. Silti kyse on kantagermaanista lainasta.