Projektin loppuvaihe palauttaa menetetyt yöuneni, ne tulevat hyvässä kunnossa ja ennen eräpäivää. Yöunien salaisuus: menen nukkumaan sitten, kun väsyttää ja herään vasta kun olen virkeä. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta kuinka monella on oikeasti mahdollisuus sellaiseen ylellisyyteen? Etenkin kun unen tarve riippuu vuoden ja kuukauden ajasta (ja todennäköisesti aalloista, planeetoista ja biorytmeistä). Esimerkiksi vain kuukausi sitten olisin herännyt seitsemän hujakoilla tuoreena kuin kurkku. Nyt on kuitenkin lokakuu, joten ruumiinrytmini on laventunut puolellatoista tunnilla: illalla uni alkaa kuiskutella tuhmia punaisen täkin alla jo yhdeksän jälkeen. Aamulla havahdun hetkeksi, kun mies kaapi lusikalla jogurttipurkin pohjaa. Kaaps kaaps kaaps kil. Kil siitä, kun lusikka kilahtaa kuppiin. Mies syö jogurttia aamuisesta kahvimukistaan ja huuhtaisee sen odottamaan sitä, kun vähemmän ruusuinen kömpii vällyistä ja keittää heräämiskeittoa. Siis joskus paljon myöhemmin. Kuin kuukausi sitten. Äh, jokaisessa meissä asuu pieni Martti Luther, joka kieltää kertomasta verkkopäiväkirjassa mihin saakka nukkui.
* * *
Päiväohjelmassa lukee: valtionohjaus, apuraha-anomus, tiedonhallinnan portaat, kelluvat pallot-malli. Olen opetellut merkitsemään kalenteriin lukujärjestykseni. Sillä lailla saan enemmän aikaiseksi vähemmällä kaljuuntumisella. Eli ennen yritin tuhatta ja yhtä ja simultaanisesti, kyllähän ne sitten valmistuivat, kuin raumalainen nypläystyö. Nykyisin olen sellainen patalappujen virkkailija: tehdään yksi valmiiksi ja hehkutellaan lopun päivää tyytyväisyyttä ilman tarpeetonta syyllisyyttä ja huolta. Lopputulos kun on kuitenkin sama. Ja ihan kohta, jo ennen joulua, koko valtava projekti (ei, minä en osaa sanoa "hanke" vaikka se onkin kaunista armasta äidinkieltä) on värkätty ja virkattu ja tulostettu. Haaveilen kolmesta kymmenestä taistelulaulun punaisesta arkista. Voi olla, että joku vastustaa, jos ilkeää. Hämäläiset ovat niin lutuisia. Eivät he tiedä mitä semmoinen palaute on. Palautteesta tulee korkeintaan mieleen lainakirjojen palauttaminen, tai urheilujuomat.
Mistä tulikin mieleen: Hei kirjastoihmiset! Täällä olisi ihana ja tarmokas kirjastonhoitaja ilman uutta projektia! Soita, tule teelle, lähetä sähköpostia, solmi muistitikku kirjekyyhkyn jalkaan! Huom! Ilmoitus työnantajille! Juvalaiset maanviljelijät älkööt vaivautuko.
* * * (Pitäiskö alkaa korvaamaan nämä ääliömäiset asteriksit vaikkapa väliotsikoilla?)
Hau! Suuri päällikkö tahtoo minun (viesti on tietenkin henkilökohtainen) vastaavan meemin kutsuun. En pidä eemeistä. Minusta meemit ovat keskimäärin keino päivittää ilman aivoja. Tämä meemi vaikutti kuitenkin järkevältä, joten olkoon.
Henkilökultin profeetallinen hahmo on pelottava mutta olen herkillä sensoreillani aistivinani nörttimäistä itseironiaa, josta välittömästi pidän. Lastut ovat lyhyitä ja ennustusmaisia. Vaalimainoksen Henkilöllä on ortodoksisen pyhimyksen kiharat.
Terrieri saattaa olla Pinserin sukua. Päreet ovat nimeen sopivia ja purevat leuat lukkoon ajankohtaisiin aiheisiin. Käytännönläheisille, tiedostaville, reippaille koiraihmisille?
Sitten tärppää [kirjastonhoitaja huom. muistatteko Nalle Puhin tärpän? Ellette muista, niin etsikää kirjastosta se oikea, A. A. Milnen, ei mikään "based on" Disneylälly] Puhetta & Kirjoituksia on tilattava ja siihen on linkitettävä, ihmistarhan iltapäivä jatkaa sitäpaitsi kauniisti biologisia pohdintojani. Ja läpikuultava kuulakärkikynä osoittaa Minua!
Pahoista ennakkoaavistuksista huolimatta klikkaan Rationaalista ja fallistista ja joudun sitomaan käteni kiinni kylkeen luettuani öyhötystä kirjallisuuden ja pakkoruotsin opetuksesta. Koska haluaisin sanoa soo soo niin kauan, että sormeni luutuisi pystyyn (ehkä keskari) ja sylki kuivuisi ja kieleni juuttuisi kitalakeen. Panen ruotsikielistä radiokanavaa mielenosoituksellisesti kovemmalle.
Föönikerhon tilaamiseen on kaksi syytä: ensimmäisessä lukemassani postauksessa mainitaan sanat "kirjasto" ja "tortillat". Nam.
Kyllä suuri päällikkö on nyt tyytyväinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti