maanantaina, lokakuuta 24, 2005

Huvitan itseäni teellä ja ajatuksilla

Olipa eilinen postaus öyhötystä! Ei yhtään Jenniä. Mikä sorry gals? Demonit ovat vallanneet ruumiini ja kirjoittaneet salaa provokaatiopäreitä. En kuitenkaan poista tekstiä. Silmäilen sitä välillä ja yritän oppia jotain kirjoittamisesta.

Kannattaa silti lukea mainitsemani Olivia Judsonin kirja, se on hykerryttävä ja lisäksi siinä on paljon sellaista hauskaa pikkutietoa, jolla voi leuhottaa kahvipöytäkeskusteluissa ["Itseasiassa kampamaneetin munasolu valitsee, minkä siittiön se antaa hedelmöittää itsensä"]. Judsonin kirjasta voi vetää esimerkiksi sellaisen johtopäätöksen, että patriarkaalisten yhteisöjen perimmäinen pyrkimys on mustasukkaisen uroksen halu varmistaa, että naaraan jälkeläiset ovat uroksen omia. Kaikki kontrolli on ehkä alun perin tähdännyt tähän: uroksen pyrkimykseen varmistaa oman perimän leviäminen. Hörpin teetä ja huvitan itseäni ajatuksella siitä, että alun perin ihmisnaaraatkin ovat kenties mutustelleetn juuria ja seuranneet näytösluontoisesti karjuvia ja tappelevia uroksia. Lopuksi ne ovat valkanneet sellaisen, jonka perintötekijät (voimakkuus, hyvä ulkonäkö, äly) auttavat taas tulevia jälkeläisiä selviytymään ja lisääntymään.

Biologisessa mielessä kuva luolamiehestä, joka tainnuttaa luolanaisen nuijalla ja raahaa sen tukasta pesäänsä on siis väärä. Hyvinvoiva naaras pystyy paremmin huolehtimaan jälkeläsistä. Tällöin kuva naaraalleen ruokaa kantavasta ja pesää rakentavasta uroksesta on huomattavasti todennäköisempi. Naiset, jotka rakastuvat renttuihin viehättyvät ehkä uroksen fyysisestä voimasta ja libidosta. Lopulta kuitenkin huolehtivat, taitavat ja älykkäät urokset selvinnevät paremmin spermakilpailussa.

* * *

Oi miksi miksi miksi minusta ei tullut biologia? Tällaisesta saa paljon mielenkiintoisempia lastuja kuin Anna Kareninasta.

* * *

Biologinen maailmankuva on jotenkin lohdullinen. Entäpä-jos elämän tarkoitus onkin siirtää omat geenit uudelle yksilölle? Imagine... melko moni asia menettäisi kokonaan merkityksensä.

Ps. anteeksi kaikki huvotukset ja jälkeläisisiset ja muut kirjoitusvirheet. Hopeisessa muistikirjassani on neuroottinen hiiri, joka hipaisusta siirtelee kursoria ja sanankappaleita pitkin näyttöä.

Ei kommentteja: