Herään lokakuun mittapuulla taas aamuyöstä (eli kun on vielä pimeää ja kunnialliset ihmiset torkkuvat jo työpaikoillaan) mielessäni kaksi asiaa: toinen on kulttuuritoimijoiden oppilaitosyhteistyö, josta tulee projektiraporttiin tänään loistava, pieni kappale ja toinen on se oivallus, että voin kopioida blogin templaten notepadille ja tehdä siinä turvallisesti erilaisia kokeiluja selaimessa ja oikeasti muokata hattaramaailmasta kiinnostavamman. Pyhä yksinkertaisuus ja totuuden nauta [kyseinen kirja on Totuuden hauta, jonka väärintavaamani nimen ääreen jään joka hyllytyksellä meditoimaan]! Hattarajennilän pinkki ihastuttavuus tarvitsee särmiä. Häiritsevää kuvitusta. Mustaa väriä. Neliöitä. Sahalaitaa.
Eilissäpäivän kokous
Opettajien kanssa oli sekä succé että disaster. Succépuoli muodostui siitä, että paikalla oli ihan oikeita opettajia työajan ulkopuolella kirjastoon, ilman kokouspalkkiota tulleita opettajia. Disaster olin minä. Tiedättekö Kamuissa sen karvakoiran joka haluaa hyppiä ja vakastaa koko maailman puhki. Jep, minä. Esitin tuhat ja yksi mielestäni loistavaa ideaa, mikä pahimmillaan kaatuu sitten muiden, kuin minun niskaan. Lisäksi opeille saattoi jäädä se käsitys että kuuluun henkilökuntaan enkä ole vain projektivierailija from outer space. Onneksi paikallinen kirjastonhoitaja mainitsi asiasta.
Menenkin heti eteiseen ja katson viisi minuuttia peiliin. Se on viisautta, ainakin ennen kokousta meidän paikallisten teknisten kanssa. Paitsi sen kokouksen strategia on jo lyöty lukkoon...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti