Mistä tietää, että on kotiutunut uudelle paikkakunnalle?

Lähdemme 6.30 aamulenkille. Ilma on kuin morsian, ehkä vähän kypsempi ja kipakampi, mutta kuitenkin. Millainen ilma on kuin sulhanen? Ihana, kuuma, aavistuksen ukkostava? Olen epätavallisen energinen ajankohtaan nähden ja jahtailen Väinöä. Vastaan tulee vihreä traktori.

Traktorikuski heilauttaa kättään ja hymyilee leveästi.

* * *

Siivoojalla on selitys: "Se on varmaan kunnanäijä. Kunnalla on monta trakoria ja kunnanäijien kuuluu morjestaa kirjastontätejä." Jaaa...

* * *

Aamut kuluvat kokoelmatyössä: hyllytän ja jos kirja ei mahdu hyllyyn, katselen, josko löytäisin lähistöltä varastoon siirrettävää. Paha p-sana on myös tullut ajakohtaiseksi: kirjastossa näkee eräässä muodossa sen, ettei rajalliseen tilaan mahdu rajatonta kasvua. On poistettava, mutta viisaasti, tai ainakin järkevästi. Silti tapahtuu joskus niin, että teoksen poistamista seuraavana päivänä tulee joku, joka tarvitsee juuri hävitettyä "Kuinka käytän taskulaskinta" -opaskirjaa vuodelta 1986. Harvemmin kuitenkin.

P-toiminta herättää syyllisyyttä, häpeää ja jopa kauhua. Yritän vaivihkaa työntää jalalla tiskin alle p-pinon, kun osa-aikaeläkkeellä oleva kirjastonhoitaja piipahtaa töissä. Yleensä p-toimenpide on perusteltu: kirja on likainen tai risa tai kukaan ei halua lukea sitä. Välillä näin kiihdyttäviä päiväunia siitä, kuinka poistan koko luokan 17: kaikki amerikkalaiset "Näin Tulet Rikkaaksi ja Onnelliseksi ja saat Rajattomasti Hyvää Seksiä ja Valtaa." Kumileima tömähtää ja kirjastonhoitaja päihittää amerikan. Aah!

Poistokirjojen määrät tuntuvat kammottavilta, istun sermillä erotetusta nurkassani ja uhkaavat poistopinot kallistelevat hengenvaarallisesti. Mutta sitten katson kärryä, joka on täynnä uutuuksia, jotka eivät tule mahtumaan hyllyyn ilman poistoja, kovetan itseni ja kostutan p-leiman ja jatkan.