Aloitan piii-i-[naurettavan monta iitä]-itkästä aikaa mummohölkän. Tällä kertaa olen valveutunut ja mummohölkkään intervalleissa: ensin 15 minuuttia kevyttä hölkkää, sitten 10 minuuttia reipasta kävelyä ja sitten taas toinen vartti hölkkää, paitsi että epäurheilullisia ihmisiä riivaava demoni on mennyt korvaamaan jalkani puhelinpylväillä. Kitisen, voihkin ja köpöttelen vaivalloisesti eteenpäin. Ilta olisi jumalaisen kaunis ja autereinen, mutta en pysty nauttimaan siitä, kuin pinnallisesti, koska silmälasini ovat usvaantuneet ja tunnen, ja melkein näen naamani punaisen loisteen. Sitäpaitsi ilma on aivan liian lämmin tuulipuvun housuille, jotka ovat liimaantunut ihooni kuin huonolaatuinen kontaktimuovi.
Väinö mulkoilee minua ja näyttää ihan emoaan syvästi häpeävältä murrosikäiseltä kojootilta. Kiittämätön elukka.
Ainakin intervalliharjoitus on tehokas. Kulutan varmasti enemmän energiaa tunnissa, kuin pieni itäsuomalainen kunta vuorokaudessa. Auttaisiko piilolasit? Limenvihreä älykankaasta tehty lenkkiasu? Lenkkikengät jotka eivät näytä siltä, että ne ovat kulkeneet ison märehtijän ruoansulatuselimistön läpi? Rannekello, jossa on sykemittari ja ajastin (ja elektroninen personal trainer, joka piipittää käskevää hophop-jaksaajaksaa -mantraa)?
Varmasti auttaisi.
3 kommenttia:
Sellainen älyasu olisi ehkä lenkkellessä paras, joka pitäisi ihon lämpötilan aina normaalina, tasottaisi hengityksen ja rauhoittaisi sydäntä. Ja sen pitäisi jotenkin myös välttää maitohappojen nousu pohkeisiin ja poistaa hengityksen vinkuminen myös. Sitten se voisi soittaa koko ajan jotakin kannustavaa musaa. Ja lenkkarit tietty menisivät vähän ilmassa, etteivät päkiät pahastuisi. Sitten voisi ajatella lenkille lähtöä, jos olisi hyvä ilma.
Nyt täytyy vain nostella hattua.
Haluaisin lenkkiasun, joka heijastaisi kasvoille kalventavaa sävyä. Lenkkeily voisi olla vielä kivempaa, ellei muistuttaisi punajuurta, jolla on kuolontuskat....
Ah! Tosiaan! Tuon minä unohdin.
Lähetä kommentti