Miksi mikään itsesuojeluvaistosta kielivä hälytyskello, sireeni tai edes pikkuinen tiuku ei soi, kun päätän viettää keskiviikkopäivän kaupungilla. Normaaleilla sensoreilla varustettu nainen rekisteröisi ainakin seuraavat varoittavat seikat:
- On vuoden helteisin päivä
- Olen jo valmiiksi palanut
- Kengät eivät sovellu kävelemiseen
- Alennusmyynnit jylläävät täysillä
Se ainoa virallinen dokumentti, joka olisi pitänyt toimittaa tietokonekeskukseen, ja joka vielä sitoo minua yliopistoon, on jäänyt toiseen käsilaukkuun. Se ainoa liike, jossa minun olisi pitänyt tuhlata sata eukkaa kotimaiseen huppariin ja ulkoiluhousuihin on lopettanut.
Yritän urheasti lärätä muutamia alekoreja, mutta sen sijaan, että liikkeet olisivat alentaneet hyvien tuotteidensa hintoja, ne ovat selvästi tilanneet alennusmyyntiä varteen ihan omat halpasatsit. Rätit ovat AA-luokkaa: alaikäiset ovat tehneet ne Aasiassa. Puistelehdin itseäni kuin entinen kissa väärän merkkisen kissanruokasatsin ääressä ja päätän vastakin shopata kirpputoreilla.
Sentään löysin omenanvihreää tylliä, jolla aion muodistaa paria kolttua ja kiinalaista mustetta taivaanrannanmaalailua varten. Istun pitkään Tulliklubilla mäystäen mozzarellapatonkia ja imaisten litran verran valkosuklaalattea. Pääskyt kirkuvat aseman yllä lepäävässä helteessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti