Painan puhelimen torkkukatkaisinta kymmenen kertaa ja lopulta sammutan puhelimen kokonaan. Minun piti (ennen iltavuoron alkamista) tiskata ja imuroida, lajitella vaatteet, tilata IKEASTA sellaisia pitkiä putkuloita, jotka roikkuvat katosta ja jotka ratkaisevat kodin kaikki säilytysongelmat - ja niitä meillä on. Paljon. Siis säilytysongelmia.
Sen sijaan vein koiran lenkille, huomasin, että töiden alkamiseen ei olekaan tuntia, niin kuin unisena tihrustin, vaan puoli tuntia. Huokailin syyllisyyden vallassa tiskivuorelle. Sen selvittämiseen tarvitaan kohta Veikka Gustafssonia ja muutamaa kokenutta serpaa. Laiska, saamaton narttu.
***
Lapsettomuuskeskustelu velloo siellä täällä. Minä olen lapseton, mutta en minä ajattele erityisesti olevani lapseton. Jos ajattelisin niin, ajattelisin varmaankin myös olevani muun muassa kissaton, lainaton, orkideaton, espressokeittimetön. Ainakin. Ja vieläpä epänaimisissa. Miksi minulla ei ole omia lapsia? Siksi, että en ole tullut niitä tehneeksi. Vauvakuume ei ole noussut. Sen sijaan olen kyllä kuumeillut yhden jos toisenkin asian takia: minun on ollut välttämätöntä saada kissa (se, joka muutti kotoa mummulan naapuriin), Italo Calvinon Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle ja avomies. Olen ollut kissakuumeessa, calvinonpuutteessa ja miehenpoltteessa, mutta omaa vauvaa en ole halunnut tehdä.
Sen sijaan - niin kuin monet muut epälapselliset ovat ilmaisseet - ei minusta vauvan haluamisessa ole mitään outoa, käsittämätöntä tai perverssiä. En ole muistaakseni ikinä kysynyt keneltäkään raskaaksi hankkiutuvalta, että miksi sinä haluat lapsen. Saahan sitä lapsia haluta. Saatan minäkin vielä haluta lapsia, mutta mistäs sitä tietää. En koe, että elämästäni puuttuisi mitään olennaista, eikä sellainen olisi muutenkaan hyvä syy lapsentekoon: jos oma elämä on tyhjää, niin ei sitä lapsilla täytetä, korkeintaan hetkeksi.
Sitäpaitsi hyvä kissakin elää 18-vuotiaaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti