Ostin meidän vuokraluukun kylppäriin sellaisia leikisti kromattuja, tarralla seinään jumahtavia pyyhekoukkuja. Yritäpä arvata jumahtivatko koukut ja jatkokysymyksenä: kuinka monta kertaa meidän kylpypyyhkeet ovat löytyneet koukkuineen päivineen lattialta? [Oikein arvanneiden kesken arvotaan viiden päivän remonttiloma omistusluukussamme, oma sorvi mukaan.]
Hanki itsellesi elämä ja kirjoita oikeista asioista, sanot sinä, mutta minäpä sanon, että tällä pyyhekoukkubloggauksella on tietenkin syvällisempi ja henkisempi ulottuvuus. Nimittäin se, että elämä koostuu pienistä ja yhdentekevistä asioista. Juuri sen tähden olen entistä enemmän yrittänyt jumahtaa nykyhetkeen kuin hyvänlaatuinen karhutarra: rekisteröidä pieniä asioita ja tunteita juuri sillä hetkellä kun ne tapahtuvat. Miltä koira näyttää, kun menen sille kaapille, jossa sen kuivamuonaa säilytetään? Miltä kesän uuden eläimet: kiiltävät harakat, teinivarikset, pörheänkarheat, kiihtymyksestä tärisevät oravat? Miltä tuoksuu saunassa vastalla piestyn miehen iho? Miltä maistuu syntinen kahvipannullinen juuri, kun tunti sitten olet päättänyt aloittaa terveelliset elämäntavat ja yrttiteen juonnin? Miltä tuntuu, kun joku odottamatta sanoo sinulle, että olet mahtava tyyppi, tai ihan hirveä narttu?
Elämä ei ole tähtihetkiä, lavasäteilyä, unohtumatonta tilannekomiikkaa ja Esteri Toivonen -lookkia. Esteri ei ole täällä.
2 kommenttia:
Viisautta. Joskus näin saman osapuilleen muodossa "elämä on se, mitä sinulle tapahtuu sillä aikaa kun teet suuria suunnitelmia." Näin lomaa kuumeisesti odotellessa tätä on hyvä kohta miettiä; siitäkö se autuus vasta alkaa ja montako viikkoa tuli tuhlattua pelkkään oikean elämän odottamiseen.
Veikkaan että viisi kertaa. Ja mitä parhaisiin kylppärikoukkuihin tulee, niin ainoat koukut joita ei ruuvata tai naulata mutta silti pysyvät, ovat imukuppikoukut. Eivät tavalliset niinkään, vaan ne, joissa imukuppi laitetaan seinää vasten ja sitten luodaan sisään tyhjiö kääntämällä itse koukku yläasennosta alas (eli normaaliasentoon). Halpoja, eikä tarvitse porailla reikiä kaakeleihin.
Ja niin, tätähän se elämä on: sarjassa toisiaan seuraavia pieniä tapahtumia ja ajatelmia. Joskus harvoin tapahtuu jotakin suurta, mutta elämäänsä ei kannata hukata pelkästään niitä odotellessa. Nykykulttuuri vain tuntuu korostavan sitä illuusiota, että koko ajan tapahtuu Jotakin Tosi Tärkeää ja jokaisen ihmisen elämän tulisi olla sarja toinen toistaan ihmeellisempiä ja dramaattisempia tapahtumia. Eihän se niin ole, mutta olemme tottuneet odottamaan sitä myös omalta elämältämme. Sitten seuraa juuri niitä "myrskyjä vesilasissa".
Lähetä kommentti