Kriisistä puhutaan yleensä silloin, kun ihminen on joutunut elämäntilanteeseen, jonka hallitsemiseen ja käsittelemiseen hänen aikaisemmat kokemuksensa ja keinonsa eivät riitä. Kriisit voidaan jakaa kehityskriiseihin ja traumaattisiin kriiseihin. Normaaleja kehitykseen kuuluvia kriisejä voi aiheuttaa esim. murrosiän alkaminen. Yleensä ihmiset selviytyvät kehityskriiseistä omin avuin. Linkki.Nyt on selvästi jonkinlaisen kriisin paikka. Ensinnäkin vauva. Pesin aamulla hampaita ja hetken ajattelin, että koko juttu on mielikuvitusta, eikä mitään vauvaa ole tulossa. Ruumis oli hiljaa ja vavahtelematta, kasvot ilman erityistä ilmettä, saati hehkua, hiukset yön länässä, aivan erityisen ylikasvaneina.
Maha oli kuitenkin edelleen paikoillaan. Sydämenmuotoisena, keskellä vaaleanruskealta kajalilta näyttävä viiva, jonka puolivälissä on ylösalaisin käännetyltä murokulholta näyttävä napa, maha, jonka eteläistä puolikasta en näe ilman asanaa tai peiliä.
Tätä ei voi peruuttaa, minusta ei enää ikinä tule ihmistä, joka ei ole jonkun äiti. Ei sillä, että haluaisinkaan. Odotuksen ilossa on myös joukossa pelkoa, surua ja haikeutta. Elämänvaihe vaihtuu, takana menee kiinni yksi ovi, jonka läpi ei enää ikinä kuljeta. Edessä on jotain, jolla ei ole vielä hahmoa, rytmiä ja struktuuria, ja yksi kokonaan uusi ihminen, jonka tapaaminen on kieltämättä äärimmäisen kiehtovaa, mutta myös vähän pelottavaa.
Kuka sinä olet?
Ja sitten on se ystävyyssuhteiden monimutkainen elämänalue. Kun sydän on täynnä Kirvistä, soittelen niille, jotka jaksavat kuunnella. Olen jollekin vakuuttunut, että pysyn samana ihmisenä, mutta sittemmin olen vähän närkästynyt itselleni tuosta lupauksesta. Kuka on mittari sille, mikä minä olen ja mistä puhun? Osaan varmasti ottaa huomioon sen, minkälaista elämää toinen elää ja mitä hän kokee, ja puhua äitiydestä ja Kirvisestä sordiinon kanssa, mutta pitääkö minun mukautua? Voinko saada äitiyslomaa kaikista, jotka eivät aidosti iloitse elämäntilanteestani ja tule siihen mukaan? Sitten myöhemmin Kirvinen itsenäistyy ja haluaa välimatkaa ja minä voin valloittaa takaisin sellaisia elämänalueita, joille nyt en jaksa, ehdi ja voi mennä.
Tiedän myös, mitä on olla lapseton lapsen saaneiden joukossa. Sekään ei ole aina mukavaa. Ainoana lapsettomana taaperon kaverisynttäreillä, kun ei osaa, voi tai halua puhua lapsista, lapsiperhe-elämästä.
Enkä varmasti ole ollut kaikille lapsen saaneille ystäville paras mahdollinen ystävä. En todellakaan! Eikä kenenkään pidä mennä taaperosynttäreille vaatimaan, että kaikki puhuvat vain sellaisista asioista, jotka kiinnostavat sitä ainoaa lapsetonta. Kunhan joku edes välillä. Ja samalla tavalla voi itse hakea kosketuspintoja, esittää kohteliaita kysymyksiä, liittyä mukaan.
Ilokseni olen myös huomannut, että jotkut ystävyyssuhteet lämpenevät taas, kun elämäntilanteet alkavat muistuttaa toisiaan. Olemme tavanneet pari kertaa hiljattain vauvan saanutta pariskuntaa. Heidän kanssaan voidaan mennä vauvantahtisesti, mutkattomasti, ei tarvitse pyytää anteeksi raskautta, puheenaiheita, vauvanhoitoa, ja saa kesken elokuvan lumoutua toisen ryynimäisistä varpaista ja maidontuoksuisista niskavilloista.
2 kommenttia:
Nämä jutut ehkä kuuluu niihin, joiden kanssa ei juuri auta, vaikka muut selittäisivät, että näin se menee ja näin. Kun kumminkin jokainen kokee tavallaan. Mutta silti tässä mun muistoja nyt jo melkein vuoden takaa: Mulla oli raskauden loppuun saakka välillä niitä epäuskoisuuden hetkiä. Esim. neuvolan valmennuksissa ihmettelin, että mitä hittoa teen täällä, kun nää kaikki muuthan on raskaana. Ja muutenkin. Ei se asia vaan pysty mahtumaan päähän.
Sitten kun vauva oli syntynyt, seurasi sellainen parin kuukauden jakso, että olin ihan pihalla, puhki ja sekaisin. (Tähän kyllä saattoi vaikuttaa sekin, että samaan syssyyn piti vielä muuttaa Sveitsiin.) Siis onnellinen, mutta silti. Sitä vaan tuli yhtäkkiä heitetyksi uuteen elämään kuin kylmään veteen. KAIKISTA etukäteisvalmisteluista oli hyötyä eloonjäämisen kannalta, vaikka etukäteen olikin vähän vaikea tietää, mitä esim. pitää hankkia. Mutta voi kysyä muilta neuvoja ja mielipiteitä. Omat suosikkini etukäteen hankittaviksi: joustavat imetysliivit, rintapumppu ja paaaljon sideharsoja.
Tämän jälkeen seurasi tasaantumisen vaihe, jonka aikana kaikki käsittämättömät muutokset joka ikiseen elämänalueeseen alkoivat vähitellen tuntua ihan normaaleilta. Nimenomaan tässä vaiheessa oli paljon apua siitä, että hengasi muitten vauvallisten kanssa ja vähän myös vakoili, miten ne hoiti mitkäkin hommat.
Ja yhä olen elossa ja voimissa. Olen saanut nukkua ja lukea tarpeeksi, kaikki muu järjestyykin, kun noi on kunnossa.
Rintapumppu - check,
Harsoja - check,
...toivottavasti etukäteisvalmisteluille on vielä aikaa se kuukausi, Kirvinen saisi mielellään pysyä mahassa helmikuuhun saakka.
Olen alkanut hissukseen arvostaa muiden äiti-ihmisten seuraa. Aluksi tuntui siltä, että meillä ei ole MTN yhteistä. Nyt alkaa jo löytää sieltä joukosta sellaisia tyyppejä, joiden kanssa jakaa muutakin, kuin elämäntilanteen.
Lähetä kommentti