Hommia äijille ja muijille

Keittiöremontti etenee. Alkuviikosta kyökin olisi voinut sijoittaa johonkin balkanin ghettoon, mutta NYT! Kaakeleista on nypitty silikonit ja ne on vetäisty tartuntapohjamaaliin. Peräseinä on harjattu teräsharjalla, praimeroitu ja siihen on vedetty karkea tasoite pariin kertaan - väliin hionta karkeimmalla santapaperilla - ja sitten kevyempää ja hienompaa tasoitetta nääs.

Tarvittava informaatio hankittiin kyttäämällä ja tenttaamalla remonttimiestä, joka teki laipion elikkä sisäkaton. Tiiviimminkin olisi voinut seurata työvaiheita, sillä se hienompi tasoite, joka sekoitetaan jauheesta, oli melko jekukas liemi. Ensinnäkin: miten tankea on riittävän tankea levityksen kannalta?* Kirjassa neuvotaan levittämään seinän tasoite teräsliipalla, mutta millainen teräsliippa on optimaalinen? Pitääkö tasoitetta olla reilusti vai niukasti? Tehdäänkö kerralla isosti vai nykerretäänkö pieniä alueita?

On sanomattakin selvää, että ensimmäiset yritykset olivat turhauttavia. tasoite lierahteli pinnalla, köntsähteli liipasta lattiaan ja pintaan jäi väkisin liipanjälkiä. Ukkonen luovutti, minä en. Jumaliste minä OSAAN tasoittaa, jos kerta pitää, manasin, annoin litsarin molemmille poskilleni, otin liipan käteen ja liippasin. Välillä väitin itselleni ja Keittiöremonttien Pahantahtoisille Epäjumalille, että liippaus on niin yksinkertaista, että jo parin kerran jälkeen alkaa kaipaamaan lisähaasteita. Taloja on ennekin tehty työmiesaskin kanteen timpurinkynällä luonnostellun piirustuksen pohjalta, joten on se kumma, jos ei liippauksen kaltaista yksinkertaista asiaa muka luonnostaan osaa.

Ei siitä huono tullut, piti vain muistaa, että tasoite haistaa pelon.  Monesta tilanteesta selviää horjumattoman itseluottamuksen ja laajojen liikeratojen avulla. Jos esittää, että osaa, saattaa huomata, että osaa. Tähänhän perustuu muun muassa "luonnonmukainen ja kivuton synnytys". Siis ajatukseen siitä, että on "luonto", jolla on perusvalmiuksia esim. jälkeläisten hoitoon ja pintatasoitukseen.

* * *

Teimme eilen ison investoinnin ja ostimme vaunut. Hinta hirvitti, vaikka se oli vajaa puolet uudesta, eikä TM ollut sattumoisin tehnyt asiasta vertailevaa tutkimusta (miksi?). Pihassa kieltämättä isokokoisia vaunuja pystyi kuitenkin pyörittämään vaikka sormella ja kevyestä tönäisystä vaunut rullasivat lumessa metrejä. Pyörävarastossa totesin, että kolmiportainen jousitus ja säädettävä kahva, erittäin jäykkä jarru, integroitu hyttysverkko ja helppo mekanismi, jolla vaunut saa niiaamaan lyttyyn - mutta turvalukko, joka estää niitä lysähtämästä, jos kyydissä on kallis lasti, tehnee vaunuista hintansa arvoiset. Pieni pintavaurio ratasosan käsinojassa harmittaa, mutta siihenhän voi tuunata vaikka heijastavan paikan. Vaunujen ajo-ominaisuudet ratkaisivat, sillä aion lenkkeillä synnytyksen jälkeen paljon Kirvisen ja Väinön kanssa.

Sitten vielä villapöksyt ja ikkuisenpikkuinen toppapuku. Oooh. Hymmm. Auts. Ja Kirvinen, joka juuri nyt kokeilee, saaisiko hän jalat suoraksi.

*) Ihan turha pervot yrittää mitään piilomerkitystä tähän.