lauantaina, lokakuuta 03, 2009

Peukalonpään kokoinen, sydämenmuotoinen



"Aloita alusta ja jatka, kunnes olet päässyt loppuun." Tuo lause taitaa olla jostakin romaanikirjoittajan oppaasta, mutta aivan hyvinhän sitä voi soveltaa mihin tahansa tekemiseen. Tällä kertaa aloitan alusta ja jatkan reiluun puoleenväliin, jatketaan sitten yhdessä tästä hetkestä loppuun asti.

Syksy 2008

Menen uusimaan ehkäisyrengasreseptiä. Kyseessä on jokavuotinen rutiinikäynti. Gynekologi on taas vaihtunut ja oven avaa Katto Kassisen näköinen eläkeikäinen ukkeli, sen sortin huumorimies, joka puhuu mieluummin tisseistä, kuin rinnoista.

Kun saan housut taas jalkaan ja istun asiakastuolille hän tuhahtaa.

-Onko kukaan sanonut koskaan mitään... hän aloittaa ja viittilöi jonnekin alavartalooni. - Sinun ei pitäis ollenkaan käyttää yhdistelmäehkäisyä. Sinun kohtusi on pieni. Peukalonpään kokoinen. Oletteko te ajatelleet hankkia lapsia?

Mutisen jotain ja mietin, miten pieni on peukalonpää.

-Jos jätät renkaan pois sulla alkaa vaihdevuodet. Hikoiluttaa ja hiukset lähtee. Voithan sinä kokeilla. Tulet sitten takaisin mun vastaanotolle ja kirjoitetaan sulle mummokuuri. Katto Kassisella on siis valmis suunnitelma, jossa kohtua kasvatetaan vuoden verran hormoneilla ja tutkitaan samalla puolison sperma: -Vaikka ei hänessä mitään vikaa ole, sinussa se vika on.

Minä en ole mikään ansarikukka, enkä loukkaannu nytkään. Ihmettelen vain, miksi vasta nyt joku ottaa asian esille, olenhan ehkäissyt synteettisillä hormoneilla jo yli kymmenen vuotta, ja niin ovat useimmat tuntemani naiset. Se on suomalainen käytäntö.

Lääkäri paasaa julkisen ja yksityisen terveydenhuollon eroista ja siitä, miten nuoret naiset haluavat kokemattomille naislääkäreille, vaikka lääkäriasemalla olisi kuinka kokenut "miesgeologi." Mies voi hänen mielestään tuntea naisen ruumiin aivan yhtä hyvin. Olen periaatteesta samaa mieltä, olenhan tasa-arvonainen, vaikka itse en menisi sanomaan, että tiedän, miltä miehen fysiikka miehestä tuntuu.

-Voi olla, että puolen vuoden päästä juhannuksena kiihoitut niin paljon jostakin vieraasta miehestä, että ovuloit ja tulet raskaaksi ilman hormonihoitojakin, Katto Kassinen sanoo ja hymyilee.

Se oli nyt se sardoninen hymy, minä ajattelen ja pyöräilen sydämenmuotoisine, peukalonpäänkokoisine kohtuineni kotiin.

Tapauksesta on nyt noin vuosi ja me odotamme vauvaa, jonka julkaisupäivä on 3.2.2010. Mitkään gynekologin väitteet eivät pitäneet paikkaansa, en mennyt kysymään toisen lääkärin mielipidettä ja yritin yksinkertaisesti olla ajattelematta asiaa liikaa. Sanotaanko nyt sitten vaikka niin, että asiat etenivät omalla painollaan ja epädramaattiseti. Ja onnellisesti.

Mietin pitkään, haluanko kertoa tapauksesta täällä puolijulkisessa verkkopäiväkirjassa. Raskaus ei kuitenkaan ole enää salaisuus, ja se, että sain joltakin ammattitaidottomalta pönöttäjältä virheellisen arvion omasta terveydentilastani, ei ole oma häpeäni. Ehkä joku on kokenut jotain samansuuntaista.

Jokainen nainen tarvitsee hyvän kampaajan, gynekologin ja hammaslääkärin. Minulta puuttuu enää kaksi jälkimmäistä.

17 kommenttia:

Ohari kirjoitti...

Tämmöiset tarinat herättävät minussa suurta tuohtumusta. Helvetin Kassinen, aikuinen ihminen ja mies, pitäisi tajuta sen verran, että anatomian tunteminen ei ihan riitä lääkärin ammatissa. Ja jos ei ole sydäntä, käyttäisi järkeään, jonka viimeistään pitäisi sanoa, ettei ihmiselle ja naiselle puhuta noin. [kiroilua]

Valtaisa vauvaonnitus teille!

Jenni kirjoitti...

Kiitos, Marjut.

Ohari: ensimmäisellä neuvolakäynnillä tulin siihen tulokseen, että kiilaan ukkelin mahani ja seinän väliin ja kuristan kurkusta, sikäli, kun yllän. Kyllä lääkäriltä voisi odottaa asiallista käytöstä, hienotunteisuutta ja ammattikieltä alatyylisten ilmausten sijaan.

Henkilökohtaisesti olen lopen kyllästynyt ukkoihin, jotka kuvittelevat olevansa huumorimiehiä ja siirtävät vastuun kuulijalle.

kati kirjoitti...

Hmm. Todettakoon, että hieman vastaavia kokemuksia vanhemmista (mies)gynekologeista löytyy täältäkin. Olen muun muassa saanut kuunnella pyytämättä saarnan siitä, miten väitöskirjoja voi tehdä kuusikymppisenäkin, lapsia taas ei. Kello tikittää! Siitä, onko minulla edes aikomusta tai halua lisääntyä, ei ollut puhetta. Se kyllä kysyttiin, onko minulla miestä.

SusuPetal kirjoitti...

Uh, kaikenlaisia on tullut vastaan tuolla alapäätä tutkituttaessa.

Vaan, onnea! Upea juttu!

Jenni kirjoitti...

Kati: sama fiilis jäi tästä. Hyvä puoli oli se, että sain tilanteesta lisäpotkua päätöksentekoon. Aikomus ja halu lisääntyä oli.

Sepä olisikin onnetonta, jos joku kuvittelisi tuollaisen lääkärikäynnin jälkeen olevansa hedelmätön ja heittää hormoneilla sorsaa huomatakseen muutaman kuukauden kuluttua olevansa raskaana.

Susu: kiitos onnitteluista!

Hyvärinen J. kirjoitti...

Upea juttu, parhaat onnittelut!

Tillman kirjoitti...

Onnittelut uutisen johdosta.

Meilläpäin naiset käyvät mielellään miesgynellä, olen näin antanut itselleni kertoa.

Tämän herrasmiehen suuntautuneisuus kuulemma kohdistuu ykstyiselämässä niin voimakkaasti poikiin ja miehiin, että hän osaa olla tutkimustilanteessa hyvin ammatillinen.

Jenni kirjoitti...

Kiitos Hyvärinen!

Tillman: olen ollut erinomaisella, iälläällä miesgynellä, jonka palveluita käyttäisin mielelläni edelleen, ellei hän olisi eläkkeellä ja eri paikkakunnalla. Kuvittelisin myös, että kyseinen herra oli mitä suurimmassa määrin hetero. Tämänkertainen ei vain ollut sellainen. Tarkoitan siis erinomaista. Kiitos Sinullekin onnitteluista, onnea aina tarvitaan.

Helen kirjoitti...

Oikein paljon onnea!

Törkee tommoinen gyne, siltä pitäisi ottaa lääkärinoikeudet pois.

Ziina kirjoitti...

Oikein paljon onnea! Kauheita äijiä riittää varmasti alalla, onneksi on olemassa myös päteviä ja asiallisia (nais)lääkäreitä.

ex-kukkis kirjoitti...

Loppu hyvin kaikki hyvin :) Ihanaa että päätit kertoa tyypistä blogissa (ei lekurista vaan siitä joka vatsassasi kasvaa). Onnittelut!

Jenni kirjoitti...

Kiitos onnitteluista Ziina ja ex-Kukkis, tosiaan, olen ollut myös upeiden ja ammattitaitoisten mieslääkäreiden tutkittavana, tällä kertaa näin, mutta jutun tähti on tietysti The Toukka, jonka mummu toivottavasti jaksaa neuloa noi Ziinan kuopuksellakin näkyvät ihanat villahaalarit!

kati kirjoitti...

Ai niin, pakko vielä mainita: ehkä paras ja ammattitaitoisin (miespuolinen)gyne, joka kohdalle on osunut, mainitsi olevansa varsinaiselta ammatiltaan lentäjä. Gynen hommia teki vain keikkatöinä...

Ettäpä näin.

minh kirjoitti...

Voi hyvä tavaton, että tollasiin voi vielä tänäpänä törmätä!

Mulla inhottavin gynekokemus oli nainen joka katsoi jalkojenväliin, rypisti kulmiaan ja asensi valon paremmin, sanoen inhoavasti: "Tänne on jääny jotain...likaa!" Kyseessä oli pieni luomi, joka minulla on nivusessa, ei edes *siellä*. Tuntui tosi nöyryyttävältä.

Mutta onnea The Toukasta ja kiva kun kerroit täälläkin!
-minh-

Jenni kirjoitti...

Lentäjä-keikkagyne on ehkä kolein ammatti ikinä!

Minh: ääk, inhaaaaaa!!! Myötäpunastuin ja vielä ihan ilman syytä.

The Toukka muuten myllertää parhaillaan pastan ja suklaan voimalla, hänhän piristyy aina, kun äite syö.

Johanna kirjoitti...

Ooh, olipa ilo lukea näin ihana uutinen, hurjan paljon onnea & levollista odotusaikaa Sinulle :)

(Viime aikoina on kantautunut lähes vaarallisen paljon vauvauutisia korviini, mutta ehkä tässä kärsii vielä jokusen vuoden odotella omiaan... ;)

Jenni kirjoitti...

Kiitos Johanna! Me kypsyteltiin ajatusta kymmenen vuotta... kiirettä ei ole aina pakko pitää:)