Mutta mitä on tapahtunut Coloradon metsille?

Amerikka on niin suuri maa, että kuukauden sijaan siellä pitäisi kierrellä kaksi vuotta, jotta saisi käsityksen luonnosta, ihmisistä ja elämäntavasta. Eri osavaltiot ovat esimerkiksi ällistyttävän erilaisia. Louisianasta Texasiin siirryttäessä räme jää ja taakse ja maisema muuttuu kuivaksi ruohotasangoksi. Muutokset ovat yllättävän ja jotenkin huvittavankin äkkinäisiä: monet stereotyyppiset mielikuvat pitävät paikkansa.

Perustelliseen raportointiin en nyt jaksa ryhtyä, sillä kokoan parhaillaan tuhannen kuvan albumia, jolla kidutan kaikkia vieraitani. Olisko kellään muuten diaprojektoria myyrä?

Hajahuomioita:

1) Kaikki jenkit käyttävät valkoisia lenkkareita ihan kaikenlaisten asujen kanssa. No eivät ihan kaikki, mutta huomattavan monet. Näin New Yorkissa naisen, jolla oli nuttura, kukkamekko ja valkoiset lenkkarit. Toiseksi viimeisenä matkapäivänä annoin periksi ja ostin Harlemista alla olevan kuvan oranssi-valkoiset Niket.



2) Ilmastollisesti ja luonnoltaan karuin ja ankein alue oli Arizonassa sijaitseva Navajo-reservaatti. Alue oli pölyistä autiomaata, viljelyyn ja karjankasvatukseen kelpaamatonta. Kuulimme myös, että se oli Yhdysvaltojen viimeisiä alueita, joille ei ole rakennettu kunnallistekniikkaa. Kun navajot oli saatu reservaattiin, heidän asiansa lakkasivat olemasta valtion asioita. Infrasta tuli navajojen oma ongelma.

Vain reservaatin tuntumasta löytyi aitoja intiaanikäsitöitä. Muihin koruihin ym. tuotteisiin oli selvästi merkitty, että Yhdysvaltojen alkuperäisasukkaat tai heidän jälkeläisensä eivät ole valmistaneet tuotetta. Ostimme useimmat pienistä tuliaisistamme reservaateista, ja toivoimme, että tuotto menee suoraan myyjälle. Alla on museossa napattu kuva naisen juhlajalkineista.



3) Kävimme monissa hämmentävissä museoissa. Hämmentävin oli kuitenkin Mississipin Jacksonin Rockabilly Hall of Fame. Otin kuvan defibrillaattoreista, joilla yritettiin käynnistää Elviksen sydän. Vistoa, mutta kuitenkin mieletöntä. Elvis on kuningas.



Paras museo oli Nashvillen Country Music Hall of Fame: todella tyylikäs, iso ja elävä museo, jonka arkistossa voisi viettää elämän. Siellä kuvasin mm. Everly Brothers'en villatakit, ja alkuperäiset siniset mokkakengät, ne, jotka olivat Carl Perkinsin jalassa. Nashvillessä ei sitten kyllä mitään muuta mielenkiintoista ollutkaan. Memphisissä sen sijaan olisi voinut viettää enemmänkin aikaa.



Matkallamme satuimme muuten myös Buffalo Billin haudalle.

4) Kalliovuoret, Grand Canyon, Monument Valley ja Tyyni Valtameri. Ooh. Kuvia ei olisi kannattanut edes ottaa, mutta otin kuitenkin. Coloradossa oli muuten hämmästyttävän paljon puolikesyjä korppeja. Kaliforniassa taas näimme elefanttihylkeitä: järkyttävän kokoisia, vihaisia, röhkiviä jötkäleitä.

Apropos, jenkit eivät ole mitenkään järkyttävän lihavia, eivät ainakaan suomalaisiin verrattuna. Mikä ei tarkoita sitä, etteivätkö he, ja me, olisi ylipainoisia. Arvioin silmämääräisesti, että erilaisia apuvälineitä, kuten pyörätuolia ja lisähappea käytettiin helposti silloinkin, kun ylipaino hankaloitti muuten liikkumista ja hengittämistä. Ehkä tämän vuoksi invajutskat: luiskat, vessat ym. esteettömyys olivat huippuluokkaa. Vessoihin olisi päässyt vaikka sairaalasängyllä.





5) Älkää antako mun edes aloittaa kierrätyksestä, ruokakauppojen valikoimista ja ravintola-annoksien koosta. Omituisimmat nauttimani ruoat: osterit (first timer), kalkkarokäärme ja biisonipihvi. Mehussa saattoi olla a-vitamiinia koko loppuelämän tarpeiksi.

6) Parasta: luonto ja ihmisten ystävällisyys. Pahinta: karmeat automäärät, kertakäyttökulttuuri ja automarket-ilmiö, joka oli tappanut kaupunkien keskustat. Esim. Amarillossa ei ollut yhtään mitään.

Ai niin, ne Coloradon metsät. Mäntypistiäinen se taisi olla. Mutta ne olivat kuolleet todella laajoilta alueilta.