Kirjastossa vieraili tänään sokea pappa, 97-vuotias, omien sanojensa mukaan "liian vanha". Oikein hirvitti lähettää hänet yksin kotimatkalle. Saatillekaan ei ilennyt tuppautua. Kävelysauvalla viittasi kotinsa suuntaan ja sanoi, että tuonneko päin hän nyt lähtee? Minä seurasin ovella menoa ja mietin, millaista on olla liki satavuotias. Ehkä sitten ei vähästä hätkähdä, mutta kyllä sen ikäinen on jo hirmuisen hauras. Teki mieli ottaa kainaloon. Sydämessäni on muutenkin soft spot vanhojen ukkien suhteen.
Eilen kylvämistäni parvekekukkien siemenistä aitoelämänlanka on taas tehnyt ennätyksen ja itänyt. Muut jurnuttavat vielä mullassa. Kevät! Löhöän nyt sohvalla, kantri huutaa, koira kirputtaa etutassua ja maha on täynnä pannukakkua à la Pagistaan. Kiitosta ohjeesta, vähäiset vaimopisteeni karttuivat ropisten, sillä pannari oli Ukkosen mukaan: "parasta, mitä ikinä on maistanut".
5 kommenttia:
"soft spot vanhojen ukkien suhteen"
Minulla ihan sama. Jotenkin surullista myös. Mutta...
...Kevät on aivan ihanaa!
Toiset bongaa lintuja. Miten olis Ukkikalenteri? Kulmahousut ja pusakka, eri lippismallit, kauppojen eteen kokoontuvat ukkijengit jne.
Whii :D *liittyy ukkibongausjoukkoon maastoasussa, havuja hatussaan*
Sitten kun minusta tulee oikein vanha, pitääkin muistaa tämä. Sopivaa roolia vetämällä pääsee ihan heittämällä nuoremman neitosen kainaloon. Ja hyvällä omallatunnolla -- hyvällä säkällä oma vaimo on jo multavuoteella!
Joskus ei voi kuin voittaa.
Elämänlanka on vihonviimeinen rikkakasvi, jonka siementen maahantulosta pitäisi määrätä 30 vuotta pakkotyötä.
Se kasvaa nopeasti, kestää säätä ja levittäytyy perkeleellisen helposti.
Silloin kun nuorna kunnostin puutarhoja, niin luulen että 15% työajasta meni elämänlangan hävittämiseen.
Pakilassa oli eräs aikaisemmin kaunis puutarha, jossa elämän lanka oli peittänyt kokonaan syreenipuutarhamajan yhdessä kesässä, niin että maja oli pakko kaataa. Kyllä vituttu.
Lähetä kommentti