sunnuntaina, tammikuuta 11, 2009

Tammikuun manifesti

Älä kuluta!

Harkitse tarkasti jokaista hankintaasi. Mieti, tarvitsetko kaiken ihan omaksi, vai voisitko vaikkapa lainata jyrsijää, ompelukonetta tai peräkärryä. Osta käytettynä, jos voit.

Ruokakaupassakin kannattaa olla nuuka. Jos luomukanaa ei kerran saa, niin kannattaako sitä ostaa ollenkaan? Onko ruoan pakko olla samanlaista arkena ja juhlana? Entäs jos söisit arkena uunipuuroa, juureksia ja keittoja? Osta ruoka tarkasti ja syö se pois. Meillä ei ole varaa heittää joka vuosi painomme verran ruokaa biojäteeseen ainakaan, jos käsitämme "meillä" muitakin, kuin "suomalaisia". Liity ruokapiiriin. Kasvata itse ruokaa pihalla, parvekkeella tai palstalla. Kerää kesällä marjoja ja sieniä. Jos sinulla on metsällä käyvä tuttu, olet todella onnekas ja voit tehdä juhlapäivinä jänispaistia tai hirvikeittoa.

Älä anna mainosten höynäyttää! Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että television tarkoitus on pitää ihmiset tarpeeksi passiivisina ja kauan ruudun ääressä, jotta he tekisivät hankintapäätöksiä. Harvoja ohjelmia tehdään jonkinlaisen taiteellisen tai informatiivisen kunnianhimon ajamana. Televisiosarjoissa ja kansainvälisissä formaateissa pyöritetään isoja rahoja: katsojaluvut ovat vain mittari, jonka avulla sarjoja voidaan myydä uusille kanaville. Lisäksi sarjat ovat niin taitavasti kirjoitettuja, että minä en ainakaan luota itseeni. Meillä ei ole televisiota ollenkaan: katsomme elokuvat tietokoneella tai teatterissa. Lopun ajan teemme jotain yhdessä. En väitä, että piirtäessäni puuväreillä olen jotenkin parempi kuin katsoessani telkkaria, mutta omalle päälle se tuntuu olevan hyväksi.

Käytä kirjastoa. Tätä ei tarvitse edes perustella. Käytä myös latuja, luistelukenttiä, lenkkipolkuja ja uimahalleja. Kannata kaupunginorkesteria ja pieniä teattereita.

Vaikka Vanhasen Matti puhuisi kuinka vakuuttavasti, muista, että maksat jo veroja. Oletko muka kiitollisuudenvelassa Suomisoffalle tai Ikealle? Keskolle? Tradekalle? Marimekolle ja Iittala-groupille? Mihin moraalinen vastuusi kohdistuu? Yritysten tukemiseen? Ympäristöön? Lähimmäsiin? Suomen valtioon? Omaan napaasi? Sen päätät toki itse.

4 kommenttia:

Ziina kirjoitti...

On helpompi olla kuluttamatta kun laittaa sen ei mainoksia lapun luukulle ja jättää kaikenmaailman kuvastot avaamatta. Inhottaa myös kaikenmaailman kodinlehdet joissa hehkutetaan ostamisen ihanuutta, jätän mieluusti kaikki kotivinkin ynnämuut tilaamatta kun kulutushysteria ei jaksa enää kiinnostaa. Kirjoista ostan ainoastaan neuleaiheisia, niitä kun on niukasti kirjastoissa. Blogiasi on aina ilo lukea!

PeeÄR-mies kirjoitti...

Jenni,
Nyt oot väärässä. Peeministeri on käskenyt kuluttamaan, että kansantalous pyörii.Samaa julisti veronmaksajain keskusliiton toiminnanjohtaja eilen. Kuluta, niin maailma pelastuu - kun ostovoiman lisäyskin on helevetin suuri tavallisella veronmaksajalla tänä vuonna, jos on töitä.

Jenni kirjoitti...

Täytyy varmaan tarkentaa, että kannatan palveluiden: jumpan, hierojan, kosmetologin, kampaajan. mökkitalkkarin, siivojan ym. kuluttamista. Jos siis on sitä ostovoimaa. Tilinauhassani ei muuten yllättäen näy järkyttävän suuria muutoksia, joten ostovoimani taitaa olla ennallaan, vaikka peeministeri muuta väittääkin. Ehkä en ole tavallinen veronmaksaja sitten:D

(Kuka on?)

Kiitos Ziina! Meitin kirjastossa ollaan neuletietoisia, vaikkei neuletaitoisia ollakaan. Mutta totta on, että himoneulajelle kokoelmat ovat varmaankin suppeat.

Mari(nadi) Koo kirjoitti...

Haastoin.

(Ja tähän tekstiin linkitin jo aimmin Kulutusjuhlasta)