Yksi ukin, mummun ja minun lempimuistoistamme on se, kun kerroin pienenä (ehkä viisivuotiaana), että haluaisin aikuisena talon.
Talo saisi olla pieni ja punainen. Siinä olisi valkoiset nurkkalaudat ja kaksi huonetta.
-Miksi kaksi? Ukki kysyi. -Eikö yksi huone riitä?
Vastasin, että toinen huone olisi sitä varten, että ukki ja muummu voisivat sitten tulla kunnalliskodista luokseni kylään.
Mummu ei ehtinyt kunnalliskotiin. Hyvää matkaa! Sydämessäni on sinulle aina yksi huone valmiina.
5 kommenttia:
Voimahali Ystävä Rakas! Otan osaa suruunne!
Voi ei, otan osaa!
Otan osaa suruunne.
Kiitos teille!
Otan osaa. Voimia! Palailen keskiviikkona Parolaan, koitetaan nähdä piakkoin. Halauksia!
Lähetä kommentti