perjantaina, marraskuuta 21, 2008

Joku, jossakin, jotain...

Minusta koko "kuka pitäisi mieluiten raiskata, jos naisia kerta raiskataan" -keskustelu on ollut tyhmä. Mikään muu adjektiivi ei kuvaa keskustelua paremmin. Tyhmä tyhmä tyhmä. Minulle on yhdentekevää, mistä asiayhteydestä keskustelu on repäisty, mutta mielestäni kaikki, jotka ovat osallistuneet siihen puolesta tai vastaan, ovat tyhmiä.

Ihmiset eivät saa ansionsa mukaan, eikä yhteiskunta voi toimia niin, koska kenelläkään meistä ei ole absoluuttista oikeudentajua ja kuningas Salomonin miekkaa. Erityisen tyhmää on toivoa, että joku, johonkin keskusteluun osallistunut, saisi jotenkin "ansionsa mukaan". Tällä logiikalla pitäisi toivoa, että maahanmuuttajavastaiset miehet joutuvat joensuulaisen skinheadin hakkaamaksi "koska silloin pilkka osuu omaan nilkkaan, hä hää".

Ei herraisä, nouskaa nyt sieltä kivien alkta kurkkimaan todellisuuteen. Olemme edenneet pimeän keskiajan alusta sellaiset tuhatkunta vuotta ja Hammurabin lakiakin on sittemmin pyritty hiukan virtaviivaistamaan. Täällä raukassa Suomenmaassa keskustelua tuntuu haittaavan, että ihmiset jämähtävät itse turpeeseen kaivamiinsa kosteisiin poteroihin ja huutelevat sieltä toiselle puolelle, yhtä syvässä ja kosteassa poterossa istuvalle ääliölle sen sijaan, että molemmat nousisvat kuivalle maalle keskustelemaan ongelmasta ja miettimään jotakin viisasta ratkaisua siihen. Se, että tasa-arvoa tai maahanmuuton ongelmia ei ole saatu ratkaistua (vrt. ns. romaniongelma, jota ollaan osattu olla hoitamatta jo 600 vuotta) johtuu mielestäni siitä, että ratkaisua ei haeta. Lapsi hukkuu pesuveden mukana, kun ryhmittymät syyttelevät toisiaan. Ratkaisuun ei koskaan päästä, kun leirit känisevät loputtomasti siitä, mikä olikaan ongelma.

Yhteiskunnallinen keskustelun taso ärsyttää minua niin paljon, että olen valmis uskomaan PMS-oireiden olemassaoloon, vaikka ne ovat kohdallani olleett silkkaa mytologiaa kohta 30 vuotta. Puhukaa nyt saatana toisillenne, määlyt. Osoittakaa, että teillä on synapseissa muutakin välittäjäainetta kuin tervaa!

3 kommenttia:

Celia kirjoitti...

Totta. Juupas - eipäs -tyyppiset keskustelut eivät johda mihinkään rakentavaan. Sitten kun ruvetaan miettimään vielä "kuka pitäisi mieluiten raiskata, jos naisia kerta raiskataan", ollaan täysin hakoteillä.

Keskusteluilla on taipumus juuttua pintarakenteisiin, kun kokonaisuuksia ei hallita. Niin on käynyt myös hyvin useassa ruotsalaisperäisessä kättelykeskusteluissa.

Mainitsemasi 600 vuotta vanha siirtolaisongelma on verrattavissa pohjoisen alkuperäisväestön kaltoinkohteluun. Vähemmistöjä syrjivä käytös on ollut yleiseurooppalainen ja myös suomalainen tapa, ja siihen on osallistunut valtiovalta ja yksittäiset kansalaiset. (Valtio olemme me.)

Onko niin, että et näe ihmismielen muuttuneen yhtään 600 vuoden aikana? Mikäli näin on, tunnen olevani hieman optimistisempi asian suhteen.

Anonyymi kirjoitti...

Hienon aikuisesti osaat kyllä ottaa tämän, itte en voi mitään sille että mielestäni syypää on kuitenkin se joka ekaksi aloitti.

Kaiken kaikkiaan parasta olisi tietenkin puhua asiasta, eikä keskittyä niihin leimakirveisiin, provokaatioihin ja erityisen värikkäisiin ilmauksiin.

Jenni kirjoitti...

Hei Celia, eilen kirjoittaessani ajattelin juuri niin, että ihmiset eivät ole päässeet 600 vuodessa tuumaakaan eteenpäin. Tänään, rauhoituttuani, saatan olla toiveikkaampi.

Helen, huvitti tuo "aikuisesti", kun kirjoitin hirveän tuohtuneena ja tunteella:D