Kierroslukumittari hajosi viimeistään keskiviikko-iltapäivällä

 

Olen nyt kulkenut viisi päivää sellaisilla kierroksilla, että se alkaa tuntua pahalta. Muistelen jotakin vanhaa maalausta, jonka nimi on painajainen. Siinä demoni istuu nukkuvan naisen rinnan päällä. Tunnetta on vaikea nimetä. Häpeää, väsymystä, ahdistusta. Maanista vaihetta seuraa henkinen laskuhumala.

Aamusivujen kirjoittaminen helpottaa.

Olen tietenkin kohtuuton ihminen. Kun olen innoissani, tarvitsen sordiinon, joka ottaa käytöksestäni pois kärjen. Sellaista vain ei ole keksitty. Ajattelen jälkikäteen, että nauroin ja puhuin liikaa ja että käytöksessä oli selvä, kirkas, hysteerinen reuna. Jos minut saa suuttumaan, kihisen valkohehkuista raivoa. Ja loput ajat olen lievästi masentunut. Katselen syksyistä aamua ja tunnen syyllisyyttä siitä, että en pysty nauttimaan sen kauneudesta. Tiedän, että on kirkasta ja kaunista ja värikästä, mutta se ei tunnu miltään.

Ja kyllä! Mietin, voiko tällaista julkaista julkisessa verkkopäiväkirjassa. Ja tulin siihen tulokseen, ettei käytöksessäni luultavasti ole salattuja syövereitä, ei mitään sellaista, jota lähimmäiset eivät jo ole nähneet. Kuvittelisin tuntevani itseni aika hyvin ja tiedän, että osa tästä kaikesta johtuu väsymyksestä. Väsymys ja ainakin alkoholi sekä luultavasti kaikki miedot psykoaktiiviset ytskat lisäävät kärjen terävyyttä ja alhon mataluutta. Ahhahaa -- en minä pössytä ja olen myös harkinnut vakavasti lopettavani kaiken alkoholinkäytön. Kuvassa muuten lempitauluni, jonka kuva on leikattu vanhasta oppikirjasta. Tekstissä lukee: "Juopunut on nukahtanut ratakiskoille ja juna ajaa hänen ylitseen".