torstaina, toukokuuta 01, 2008

Arvaa mikä on värikäs ja sillä on 77 naapuria?



Keskellä viikkoa oleva ja työpäivillä ympäröity vappu syö henkilöä. Viikossa on kyllä kaksi vapaapäivää, mutta ennustan, että maanantain tullen psyykeeni huijaa minut uskomaan, että olen raatanut kuukauden.

Söin ystäväni kanssa fantastisen vappulounaan Verkatehtaalla, minkä jälkeen kipsuttelimme kaupungilla. Tai kenties tömistelimme, olihan vuoksemme teurastettu ja graavattu puoli Itämerta. Note to self: piccolokuohuviini ei pysty isoon lounaaseen, jonka päälle on kyörätty keko pavlovaa.

Vieraani lähdettyä koin syvä välikuoleman. Heräsin yhdeksän jälkeen sängystä täysissä pukimissa, eräänlaisessa x-asennossa ja hieman kuolaisena. Mutta tietenkin täynnä energiaa ja seikkailunhalua! Lähdin iltakävelylle Väinön kanssa ja tein löydön. Hämeenlinnan tarkimmin varjeltu salaisuus -- ei merkintöjä kartalla, ei tietenkään tienviittoja sekä täydellinen lymyilevä sijainti ankean teollisuusalueen takana -- paljastui kaikessa satumaisessa, julkeassa, paratiisimaisessa kirjavuudessaan. Täällä on edustava 1933 perustettu siirtolapuutarha-alue! Paikka on niemenkärki ja kaikki vastaan pyöräilevät olettivat, että olen menossa mökilleni tai jonkun toisen mökille, koskapa tervehtivät. Hämäläinen ei tuntemattomia tervehdi, mutta siirotapuutarha-aate saa syntyperäisenkin kantahämäläisen riehaantumaan, puhumaan ventovieraalle!

Kaikki minut tuntevat arvaavat, minkä reaktion lähellä kotia ilmestynyt siirtolapuutarha-alue aiheuttaa.

Voi realismi. On kuitenkin muistettava, että ison tonttimme ja perikunnan mökin kohtalot pitäisi ratkaista ennen mitään ratkaisuja, eikä erakko Ukkoseni varmaankaan voi kuvitellakaan oleskelevansa missään leikkimökissä, keskellä mummojen puuhamaata. Luotan kuitenkin tässäkin asiassa viisaaseen Sallimukseen. Huomenna joku soittaa ja tekee tontista tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Ja Ukkonen kääntyy.

4 kommenttia:

Markka kirjoitti...

Ihanaa! Voin kuvitella reaktion :D !

Jenni kirjoitti...

Suorastaan sekoilen täällä!

Anonyymi kirjoitti...

Muistan pienenä ihmetelleeni siirtolapuutarhojen tarkoitusta. Olin kyllä silloin asunut koko elämäni kerrostalossa, mutta luotin kaikilla olevan mummolan, jonka pihassa voi kasvattaa kaikkea tarpeellista (eli herneitä ja porkkanoita). Jotenkin sitten järkeilin koko homman liittyvän hippimeininkiin, vaikka se ei täysin selittänytkään sitä miksi hipitkin eivät olisi voineet kylvää siemeniään (kirjaimellisesti) mummolan pihaan. Tulin vain siihen tulokseen, että anarkistihippi tarvitsee siirtolapuutarhan.
-Brandon-

Jenni kirjoitti...

"Brabdon oli jo nuorena viiltävän älykäs..." Tää tulee siihen muistelmiesi keskimmäisen osan alkuun.

Ei kyllä heti olis niistä siirtolapuutarhan liepeillä näkemistäni sedistä ja tädeistä uskonut, että kyseessä on anarkistihipit. No jaa, ulkonäkö pettää...