torstaina, huhtikuuta 17, 2008

Mikä on tuo poikkeuksellisen kova ääni?

Kirjastossa on parhaillaan menossa mielenkiintoinen koulutus. Olen kuitenkin menossa iltavuoroon ja yleiskondikseni on jaksamisen suhteen hieman nollan alapuolella. Leikittelin hetken ajatuksella siitä, että aikaistaisin töihinmenoa tunnilla ja kävisin sitten välillä kaupungilla hortoilemassa ja mahdollisesti lounaalla. Lopulta kuitenkin tajusin, että jossakin taustalla kuuluva, oikeastaan hyvin kova mylvintä on se järjen ääni, jonka tuppaan ignoroimaan harvinaisen usein.

Olen siis kotona ja huvittelen netissä ja juon kahvia. Ja vähän kirjoittelen. Lukisitko kirjan, joka alkaisi näin:
Minä olen A. Varis, varis, ja tämä on minun tarinani. Elämäni alkaa olla lopussa, itse asiassa olen iankaikkisen vanha, luulisin että noin 20-vuotias, ja aivan kesy. Menetin toisen siipeni Suuressa Hiljaisessa Kaupunkisodassa ja ellen olisi päässyt eläinhoitolaan, olisin voinut yhtä hyvin kävellä kissalaan ja alkaa sovittelemaan kurkkuani ensimmäisen esiin vönkivän leikatun kollin leukoihin.

Aluksi sitä kyräilee, syöksyy nappaamaan asetille katetut herkut ja uskottelee itselleen, että vangittukin lintu voi olla sielultaan villi ja luonnontilainen. Sitten sitä jotenkin heltyy ihmisille, jotka päivästä toiseen istua nakottavat häkin edessä leperrelleen unettavalla äänellä ja heiluttelevat nokkasi edessä lihapullia. Joillakin niistä raukoista tuntuu olevan aito ja kiihkeä halu ymmärtää eläimiä ja lukea luonnon suurta kirjaa. Lopulta tulee niin pehmoiseksi, että antaa kutkutella itseään niskasta ja oikein temppuilee kuullakseen olevansa hyvä poika ja hieno, hieno varis.

Lopulta aloin ajatella, ettei hoitola ole vankila vaan oikeastaan melko hyvätasoinen täysihoitola ja sopeuduin. Minulla on kunnollinen ja avara häkki, jonka tarkoitus ei ole niinkään pitää minua sisäpuolella, kuin esimerkiksi haukkoja, kettuja ja kissoja ulkopuolella. Jotkut niistä tuntuvat kuvittelevan, että eläinhoitola on noutopöytä: sen kun tulee ja napsii suuhunsa muuttomatkalla uuvahtaneet linnut, orvoksi luullut rusakonpojat ja keskellä talvea heränneet siilit. No ei siilejä. Täytyy olla todella epätoivoinen, jos yrittää jallittaa siiliä.


(c) Kiiski Vastaranta, kopioiminen ja lainaaminen kielletty!

4 kommenttia:

estarck kirjoitti...

Voi, lukisin! Helposti ja mielelläni kiitos!

Miira kirjoitti...

Samaten, kyllä lukisin! Fanitan Jukka Parkkisen Korppi-kirjoja ja tuo sopisi hyvin joukon jatkoksi..

Anonyymi kirjoitti...

Lukisin!

Anonyymi kirjoitti...

Tuo siilikohta vetosi minuun. Kerrotaanko siellä lisää siileistä? Sitten ainakin lukisin :)
-Brandon-