Jaksuhalit, Neiti Suomi

Kaupassa hätkähdän maitojuuston hintaa. Suosikkijuustoni hinta huitelee lähempänä kolmea euroa, vaikka on ennen maksanut alle kaksi. Sitten tutkin leipähyllyä vähän normaalia tarkemmin. Kummissani. Jossakin välissä tavallinen sekaleipä on kallistunut, ja auta armias, jos limppuun on leivottu siemeniä tai pähkinöitä, sen hinta nousee kolmen euron päälle, vaikka se olisikin nyrkin kokoinen.

Minun ei pitäisi kitistä -- minähän saan hyvää palkkaa. No, oikeastaan en saa, jos sitä vertaa muiden korkeasti koulutettujen palkkoihin, mutta omassa henkilökohtaisessa maailmankaikkeudessani koen, ettei minun tarvitse kohtuuttomasti tinkiä mistään elämän mukavuuksista.

Tarkemmin sanottuna olen sitä mieltä, että kaikkien pitäisi kautta linjan tinkiä rajusti ja pienentää päättäväisesti ekologista jalanjälkeään. Mielestäni kaikkien pitäisi myös ohjata omaa viiteryhmäänsä toimimaan niin ja painostaa kuntaa ja laajemmin yhteiskuntaa tekemään ekologisesta elämäntavasta helpompaa ja kaiken kaikkiaan mahdollisempaa.

Joskus ajattelen: minulla on varaa maksaa asuntolainaa, mutta minulla ei olisi varaa autoon. Mutta sitten ajattelen, että sellaisessa ajattelutavassa ei ole järkeä. Minulla ei ole varaa myöskään kaukomatkoihin, vuosikertaviineihin, sisäkköön tai kookkaisiin timantteihin. En edes haluaisi kaukomatkailla. Enkä haluaisi omistaa autoa. Minä olen valmis tinkimään elintasostani vapaaehtoisesti, mutta samalla toivon, että yhteiskunta palkitsee minua siitä jotenkin. Kansalaisen rooli yhteiskunnassa on kuitenkin kaventunut. Hän joko maksaa tai maksaa. Ostaa ja kuluttaa, tai aiheuttaa kustannuksia. Me olemme summia. Mitä enemmän tuotamme ja kulutamme ja mitä vähemmän kustannamme, sen parempi.

Mikä on yhteiskunnan vastuu? Mitä se antaa vastineeksi verorahoilleni? Saanko hammaslääkäripalvelut ja pyörätiet ja puhdasta vettä? Hoidetaanko minua, jos sairastun, suojellaanko minua, jos minua uhataan? Anteeksi tyhmyyteni, mutta voisiko joku selittää vielä kerran mihin minun rahani menevätkään?

Olen yhden kerran joutunut soittamaan poliisin paikalla, koska paikallinen deliriumkohtauksessa riehuva alkoholisti tunkeutui väkisin kotiini väittäen sitä veljensä taloksi. Lukitsin eteisen välioven ja mies sammui kylpyhuoneeseen. Poiisi ei koskaan tullut paikalle, koska naapuripaikkakunnalla paloi kerrostalo. Itse asiassa heidän mielenkiintonsa lopahti, kun he kuulivat, että olen täysi-ikäinen.

Nyyhkin aikani olohuoneessa. Sitten terästäydyin, niistin nenäni, menin kylpyhuoneeseen ja yksinkertaisesti talutin pökertyneen oloisen miehen portaille ja tyrkkäsin hänet ulos. Siinä rytäkässä hän loukkasi kätensäkin, mutta vetäisin ulko-oven lukkoon. En edelleenkään päässyt ulos, mutta välissämme oli sentään toinenkin ovi. Ulko-oven takana mies sitten karjui käsi veressä huoraa ja tallusteli kukkapenkissä. Pelkäsin koko ajan, että naapuripaikkakunnalla töissä oleva Ukkonen palaisi kotiin, havaitsisi tilanteen, vetelisi miestä turpaan. Lopulta mies rauhoittui ja lopetti meuhkaamisen. Annoin hänelle ovelta paperia, jotta hän voisi pyyhkiä verisen kätensä ja hän niisti siihen nenänsä, koska ei tajunnut loukkaantuneensa.

Mies selvisi parin tunnin kuluttua sen verran kohtauksestaan, että muisti, missä veljensä asuu ja kömpi tiehensä.*

Jotenkin koko tapahtuma - naiivia tai ei - kuvastaa mielestäni yhteiskunnan monitasoista epäonnistumista: se ei kykene suojelemaan ihmisiä itseltään tai muilta ihmisiltä. Suomessa ei ole olemassakaan tehokasta päihdehuoltoa ja nimismies, terveyskeskus, kunnaneläinlääkäri, apteekki ja posti on karannut kauppakeskukseen tai naapurikaupunkiin. Vingutaan resursseista ja samalla lyhennetään valtionvelkaa ja Hämeenlinnassakin pohditaan moottoritien kattamista, jotta saataisiin tilaa taas yhdelle kauppakeskukselle, jossa kaupunkilainen voi toteuttaa kansalaisuuttaan käyttämällä ostovoimaansa monikansallisten tuotteiden hankkimiseen.

Seuraavana talvena kotiini tunkeutunut mies kuoli lumeen leipomon portaille.

Pääministerin mielestä vähäosaisuudesta ei saisi puhua ja kiusallisista kerjäläisistä puhutaan kuin tuholaisista. Lehdessä kirjoitetaan, että kyllä sen täytyy olla kannattavaa tulla lentokoneella Suomeen asti kerjäämään ja kyllä Suomessa töitä on, jos viitsii tehdä, vaikka pienimmästä palkkatulosta jääkin viivan alle paljon vähemmän kuin tuista. Ja sekin on liian vähän. Jossakin välissä tavallinen sekaleipä on kallistunut, ja auta armias, jos limppuun on leivottu siemeniä tai pähkinöitä, sen hinta nousee kolmen euron päälle, vaikka se olisikin nyrkin kokoinen.

* Mainittakoon, että naapuri, jolle yritin keittiön ikkunasta vilkutella, seurasi koko tapausta välinpitämättömästi tupakoiden, ikään kuin olisi normaalia, että pultsari potkii ovea ja möykkää pihallamme. Yhteiskunnassa on vikaa, mutta sehän koostuukin ihmisistä ja heidän joukossaan on paljon sellaisia, joiden mielestä lähimmäistä ei tarvitse jeesata, kunhan syrjäytyneet eivät tule omalle iholle.