Herkkusienet! Rakastan niiden luoltaantyöntävää harmautta. Lötköyttä. Jurskahtavaa suutuntumaa. Rakastan sienissä kaikkia niitä ominaisuuksia, joita muut nimenomaan inhoavat.
Olen periaatteellinen vastarannankiiski aina absurdiuteen kanssa. Koskaan ikinä nevönä evönä en uskonut puolustavani puolustusvoimia, mutta oih, periaatteellinen vastarannakiiskeys! Näin on käynyt. Olen hämmentynyt.
Ja pikkuisen päissäni.
Harmaus. Lötköys. Puolustusvoimat.
Hyvä Jumala! Onko minun lopetettava bloggaus?
4 kommenttia:
Olin samanlainen ainakin lapsena. Valitsin aina vastakkaisen mielipiteen kuin keskustelukumppani, tai ainakin esitin hänelle että asiassa on muitakin puolia eikä se välttämättä ole yksiselitteisesti juuri noin.
Jotkut kuitenkin oppivat tämän ja yhtäkkiä tekivät myönnytyksen, alkoivatkin olla samaa mieltä kuin minä.
Se oli kyllä inhottavaa. Joskus tällaisissa tapauksissa jopa omaksuin heti vastapuolen alkuperäisen mielipiteen, jotta kinaamiseni saattoi jatkua.
Hih. Tutulta kuulostaa. Paitsi pikku hiprakka. Mut siitä se lähtee!
Äh, tämähän on jo naurettavaa. On vaan niin vänkää vähän niin kuin väittää itseään vastaan ja koetella omiakin mielipiteitä.
Mutta tartteko aina aloittaa?
Ja kuka nousee kotkana korkeimmalle?
Lähetä kommentti