Kuinka monta vintagekorkkareihin pukeutunutta naista tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu? Entäpä kuinka monet vintagekorkkarit nainen oikeastaan tarvitsee tullakseen todella onnelliseksi? Onko perverssiä saada suurta mielihyvää omien sääriensä katselusta?Kysymyksiä, kysymyksiä... kysymyksiä ostosten äärellä. Hankin viikonloppuna ystävältäni kenkiä 50-60 -lukujen vaihteesta hyvin edullisesti ja ihastelen parhaillaan italialaisten stiletto-korkkareiden täydellistä muotoilua. Olen myös suorastan mykistynyt sen tosiasian äärellä, että pelkästään esteettisiä periaatteita noudattaen, jalan anatomiaa ja ergonomiaa ylenkatsoen, voidaan tehdä kengät, jotka eivät rampauta käyttäjäänsä.
No, ainakaan heti. Olen tyrehdyttänyt verenvuodon varpaistani ja luulen, että jääkääreillä ja hevosille tarkoitetuilla lihasrelaksanteilla kävelen normaalisti viimeistään kuun lopussa. Se on ainakin tavoiteeni, koska silloin on seuraavat juhlat.
Divas the Site
Postauksen ensimmäinen kysymys on kompa.
* * *
Kiitän Kimmeliä tunnustuksesta. Mielestäni esimerkiksi Piikkari ja Brandon ovat ihan E-luokkaa.
5 kommenttia:
Mulla on noin viidetkymmenet kengät. Osan olen asettanut sisustuselementeiksi eteiskäytävän hyllylle. Olen liian pitkä käyttääkseni piikkikorkoja, mutta pelkästään kauniiden kenkien katselu voi olla eheyttävä kokemus.
Olen myös miettinyt erilaisia keinoja käyttää korkkareita osana sisustusta. On jotenkin sääli, että ne ovat laatikoissaan.
Todellisuudessa olen sitä mieltä, että vintagevaatteilla ja -kengillä ja käsilaukuilla pitäisi olla oma huone.
Huoneessa pitäisi olla myös minijääkaappi kuohuviinin jäähdyttämistä varten, iso peili, armeliaat valot ja divaani.
Olen täysin samaa mieltä. Oma vaatehuone (siis huone, ei koppi) on ehkä jonkinlainen onnistuneen elämän materiaalinen mittari. En välitä rikkauksista an sich, mutta jos joskus saan oman vaatehuoneen, katson onnistuneeni elämässä.
Kyllä! Ja aina pitäisi pyrkiä siihen, että kaikki on kauniisti esillä. Esineet, vaatteet, ruoka, ihmiset.
Oivoi, enhän minä... *blush* Yritän kahlata kirjaimellisesti lukemattomia blogitekstejä läpi. En ole vielä kiinni nykyhetkessä blogien suhteen ja se vaivaa minua.
Vaan kiitoksia kuitenkin tunnustuksesta. Kirjoittaessaan sitä kuvittelee tuottavansa jotain näppäriä sanakäänteitä, mutta yleensä jo seuraavana päivänä ne ovat luhistuneet säälittäviksi tekotaiteellisiksi raunioiksi. Ehkä kirjoittajan kuuluu vihata tekstejään. En tiedä.
Tyydyn korkkariaiheessa ulkopuolisen ihailijan rooliin. Minun ainoat korolliset kenkäni lienevät steppikengät ja irlantilaisen tanssin kovat kengät.
-Brandon-
Lähetä kommentti