tiistaina, maaliskuuta 04, 2008

Juttuja pinnasta.

No niin. Nyt minusta on tullut suomalainen nainen. Käytän silmälaseja, olen lyhyttukkainen, enkä kaihda tuulipukuja.

Miten näin on päässyt käymään?

No, nuorempana yritin kasvattaa näitä silkinliukkaita nöyhtähiuksia pitkäksi. Ajattelin katkerana, että on ihmisiä, jotka vihaavaa paksuja, luonnokiharoita hiuksiaan ja suoristavat niitä raivokkaasti.

Tien litteille ja ohuille hiuksilleni kaikenlaista väkivaltaa. Ne olivat välillä kiharat, välillä valkoiset, ja koko ajan terminaalivaiheessa. Kun annoin kampaajani lopulta leikata kuivat latvat pois, jäi jäljelle terveet juuret ja hiusista oli tullut lyhyet. Se pituinen se.

Neljännellä luokalla sain lasit. Maailma kirkastui ja tahramaiset läiskät teräväpiirteisiksi hahmoiksi. Taittovika korjaantui ja silmät tarkensivat suunnilleen samaan pisteeseen. Sitten päätin, etten halua olla epäviehättävä ja ostin piilolasit. Ne eivät korjanneet karsastusta, ja huomasin, että niillä on todella inhottava taipumus kuivua päähän. Silmät punottavat ja joudun räpyttelemään ihan koko ajan. Lopulta halusin lähinnä nähdä terävästi ja halusin olla sorkkimatta silmämunia sormillani. Nykyisin käytän enimmäkseen silmälaseja.

Ja sitten alkoi tuulla.

4 kommenttia:

Ohari kirjoitti...

Jenni, sinä oot ihana ja mun idoli! Tämä juttu on taas niin yksi parhaista ellei paras.

Jenni kirjoitti...

Hö. Punaistun.

celia kirjoitti...

Milloin menet leikkaukseen?

Minua silmäleikkaukset pelottavat. Niissä kajotaan minulle tärkeimpään aistiin.

Puolustaudun. Silmälasit räntäsateessa ovat oikein kätevät. :)

Jenni kirjoitti...

En mene leikkaukseen. Liian pelottavaa. Minusta rillit ovat ihan kivat, ei minua ne häiritse. Joskus vaan olisi kiva hulmuta ihan lasitta.