Alla Katariina Lillqvistin kirje, jota saa vapaasti levittää.
Uralin Perhonen
TIUKALLE NYÖRITETTY TASAVALTA eli kuinka kenraali pillastui kentaurilleUralin Perhosen työryhmä ja krediitit
Suomalaisessa taide-elämässä on viimeisen puolen vuoden aikana herännyt kiivas väittely sananvapauden rajoista. Kristian Smedsin näytelmä Tuntematon Sotilas, Ulla Karttusen installaatio Neitsythuorakirkko ja nyt valmistunut animaatiomme Uralin Perhonen ovat kukin omalla tavallaan pöyhineet kotoisen konsensuksemme pölyisiä luurankokaappeja niin voimallisesti, että tomu uhkaa jo nousta sienipilveksi.
Näennäisliberaalin aikakautemme moraalinvartijat hutkivat tekijöitä olan takaa, nettikeskusteluissa taitetaan peistä puolesta ja vastaan mitä hurjimpien argumenttien kera, mutta ilahduttavaa on oman animaatiomme kohdalla ollut se intensiteetti, millä sen olemassaoloa ja taiteen perusolemukseen kuuluvaa sananvapautta myös puolustetaan.
Paradoksaalista sen sijaan on, että Uralin Perhosen sensuurisota alkoi yhden valokuvan ja muutaman puffihaastattelun perusteella ennenkuin vastapuoli edes katsoi elokuvaa. Kuumakalleista ylimpänä hyörii kenraali Gustav Hägglund, jonka mielenrauhaa animaation kuvat Mannerheimistä helvetin esikartanoissa ja samarkandilaisen teehuoneen divaanilla syvästi järkyttävät. Absurdeinta taistossa on se tosiseikka, että ylintä esivaltaa edustava raskaan sarjan haukka käy täysin vakavissaan 30-senttisen, raudasta ja paperimassasta rakennetun surrealistisen nuken kimppuun...
Yltiöisanmaalliset fundamentalistit vaativat animaatiota poistettavaksi YLE:n ohjelmistosta, tuottajille ja tekijöille langetetaan jos jonkinlaista fatwaa mutta huvittavinta kaikessa on että itse tarinassa ei ole mitään uutta. Se esitettiin ensimmäistä kertaa samannimisenä radiokuunnelmana vuonna 2004 Yle1:n Todellisia Tarinoita-sarjassa, ja syksyllä 2005 se edusti Suomea Prix Italy-kilpailussa Milanossa. Italialainen ja kansainvälinen radioyleisö otti vanhat pispalalaistarinat avoimin korvin vastaan, ja teosta kiitettiin mm. vertaamalla sen mielenmaisemaa Bertoluccin kuuluun 1900-elokuvaan.
Onko siis radiolla erivapauksia suomalaisessa demokratiassa vai onko kyseessä visuaalisesti ylikuormittuneen maailmamme miltei maaginen usko kuvan voimaan? Onko nukeilla voodoovoimia, jotka pelottavat raavaat suomalaiset sotilaat siinä määrin pois tolaltaan, että puhutaan jopa raastuvasta? Poliittinen nukketaide- ja teatteri on kieltämättä aina ollut vallanpitäjien hampaissa kaikilla mantereilla, kuvaavana esimerkkinä seuraava tapaus keskiaikaisesta Prahasta:
Tapahtui siis kerran, että Kaarlen yliopiston opiskelijat suivaantuivat paavin ja koko katolisen kirkon mädäntyneeseen ylivaltaan siinä määrin, että toimeenpantiin mittava karnevaalikulkue laskiaisaikaan. Kulkueen etunenässä kannettiin suurta, paperimassasta rakennettua sikaa jolla oli päässään paavin hattu. Kirkonmiehiä ei allegoria huvittanut lainkaan, ja saman päivän iltana hengettömät nuorukaiset heiluivat hirsipuissa Vanhan Kaupungin raatihuoneen takapihalla.
Katariina Lillqvist
6 kommenttia:
Pitää olla nyt vastarannankiiskenä tuota kirjoitusta kohtaan.
Minua jurppii siinä se, että kirjoittaja kehtaa samaistaa itsensä/ryhmänsä sellaisena aikana toimijoihin, joilta voitiin ottaa henki pois.
Kirjeestä saa sen kuvan, että konsensus on nyt pöyhitty perinpohjin. Vaikka itse asiassa kaikkien pöyhijöiden viesti on ollut tällaista ääriliberaalista/antikonservatiivista/epäisänmaallista, jota oikeilla taiteilijoilla aina.
Toivon toki, että tuota nukkeshouta ei kielletä. Mutta onko se edes todellinen mahdollisuus, vai halutaanko tässä vain kerätä irtopisteitä edistyksellisille sorretuille? ”Yltiöisänmaalliset fundamentalistit”, siis pliis.
Minusta sitäkin bloggaajaa olisi pitänyt kiertokirjein puolustaa, joka mm. sanoi että neekerit ovat tyhmempiä kuin valkoiset ja siksi nämä syyllistyvät enemmän rikoksiin eivätkä pysty ns. muodostamaan kulttuuria. Kyllähän niin pitää saada sanoa. Se oli hänen perusteltu mielipiteensä, vaikka vähemmistövaltuutettu tunnetusti (?) halusi sen sensuroida. Siis tämä kirjoitus: http://mikkoellila.thinkertothinker.com/?p=141
No onhan tuon animaation ympärillä käyty keskustelu aika hurjaa. Puhutaan Siperiaan karkoittamisesta. Tuomitsemisesta. Väkivallasta. Pyhäinhäväistyksestä.
Ja onko yhdestä ihmisestä tehty tulkinta sama asia, kuin kokonaista suurta etnistä ryhmää koskeva tulkinta?
Nämä ovat avoimia kysymyksiä. Minusta on vain hurjaa, millaisiksi torikeskustelujen äärimmäiset möläytykset muuttuvat, kun ne levitetään netissä. Ne muuttuvat ja pysyvät ihmisten tietoisuudessa paljon kauemmin, kuin ohimennen tokaistut mielipiteet.
Se on kyllä jännää, että mikä netti oikein on. Kun ei se ole yhtä kunnianarvoisa ja painoarvoltaan sama kuin painettu sana. Toisaalta se on selvästi pysyvämpää kun kadulla lausutut lauseet joiden perusteella olisi esim. hankala nostaa kunnianloukkaussyytteitä.
Oliko kommenttini niin aggressiivinen/tms., että piti laittaa nuo sorsat tuonne? :)
Tässä on kanssa hauska juttu Mannerheimista:
http://lehti.samizdat.info/2006/08/24/1728/
Ei todella! Sorsat on yleinen reaktio:D En osaa sanoa, millainen keskustelusävy omissa kommenteissani on, se saattaa kuulostaa todellista napakammalta tekstinä. Oikeasti suvaitse mielestäni erinomaisesti omastani radikaalisti poikkeavia mielipiteitä. Viimeviikonloppuna juttelin politiikasta aivan sujuvasti ilmielävän fasistin kanssa: tilanteessa oli se hauska puoli, että kunnioitimme toistemme näkökantoja mielestäni aidosti. Nahkapää jopa sanoi, että on aina kunnoitettavaa, kun aate tulee sydämenstä;D
Ja olet oikeassa siinä, että Lillqvistin näkemys on tietenkin kärkevä ja subjektiivinen.
Netti on varmaan niin uusi medium, että torikeskustelu-tasoisen kommentit saavat aivan ansaitsematonta painoarvoa.
Asiasta toiseen: mikään ei muuten saa minua paremmalle tuulelle, kuin puolisukeltajien katseleminen.
Voin vielä sanoa, että minulta toisten kunnioituskyky puuttuu melko kokonaan. Lisäksi nyt kun asiaa mietin iltakävelyllä tajusin selkeästi, että ensimmäisen kommenttini tarkoitus oli olla provosoiva, jopa ilkeämielinen. Sorsat on kivoja joo.
No mulla on sellainen ystäväpiiri, joka on jo vuosi sitte koetellut mun kykyni provosoitua ja olen melkein immuuni;D
Sananvapaus. Mistä saa puhua ja miten? Siihenhän on onneksi laki, joka kieltää muun muassa kansanryhmää vastaan kiihottamisen. Viimeaikojen tapahtumat saavat kyllä lain tulkinnan nitisemään. Neitsythuorakirkot ja Nikit sun muut.
Mutta asiasta sorsiin, kyllä tänne saa tulla keskustelemaan ja heittämään provoa. Jos en kestäisi ajatuksineni kritiikkiä, poistaisin kommentointimahdollisuuden.
Lähetä kommentti