maanantaina, helmikuuta 25, 2008

I've got my mojo working.


Millaisen ihmisen käsilaukusta löytyy lancômen "Pink in the Limo" -huulipunan lisäksi muun muassa kuivattuja jäniksenkorvia?

Sellaisen, kuin minä sister, sellaisen, kuin minä.

* * *

Lapsuusmuisto: löysin läheisestä metsästä päheän koiran- tai ketun pääkallon. Kallo oli melkein puhtaaksi kaluttu, mutta päätin kuitenkin keittää sitä irrottaakseni viimeisetkin raismeet ja tappaakseni ainakin hyönteiset. Äiti ei suorastaan ilahtunut, kun hoksasi, mitä hellalla kiehuu.

Äiti: en ole vieläkään antanut anteeksi sitä, että pakotit hautaamaan sen!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuomio oli ehkä liian ankara. Mutta miten keittää perheelle ruokaa siinä kattilassa ajattelematta melkein paljaaksi kaluttua ketun pääkalloa. Kattila haudattiin vissiin samalla kertaa.

-Ä-

Jenni kirjoitti...

Saat anteeksi. En muista, mikä kattilan kohtalo oli. Se oli se valkea, emalinen kasari. Muistaakseni se pilattiin lopullisesti myöhemmin kynttilänvalannan yhteydessä-

Kati Parppei kirjoitti...

Hei, sielunsisar! Minä olisin halunnut keittää talomme edessä rekan alle jääneen rotan pääkallon. Arvaa, heltisikö lupaa?

Erään metsästä löytämäni jäniksenkallon vein muurahaispesään puhdistumaan, mutta joku otus vei sen sieltä. Se oli kyllä hieno, vielä kiinni selkärangassa.

Ja exä pudotti aikoinaan piisaminkalloni ikkunalaudalta. Vahingossa toki, mutta anteeksi en ole antanut.

Jenni kirjoitti...

Kati kyllä me ollaan samiksia! Kerran yritin puhdistuttaa pikkulinnun muurahaispesässä. Se oli asetettu laudalle ja sen päällä oli halkinainen kukkaruukku, jotta muurahaiset saisivat raismeet ulos, ja puhtaat luut jäisivät tallelle.

Naapuri olletinkin oli sen löytänyt ja minä lie pakanallisena uhrina pitänyt.

Luut, mon amour!