keskiviikkona, tammikuuta 09, 2008

Z, hän pötköttää


Olen tässä pötkötellyt. Kotimme on itseasiassa suunniteltu esteetöntä pötköttelyä varten. Sohvalla on täkki ja pari tyynyä. Nojatuolissa peitto ja tuolin sarjalla amishien villashaali. Naulakossa on kaksi lämmintä aamutakkia ja fleecestä tehty valkoinen hartiahuivi. Pötköttelykohtauksen ilmetessä käsillä on aina jotakin, johon voi kääräistä itsensä ja käpertyä.

Voisi oikeastaan sanoa, että harrastan pötköttämistä. Olen lepäilyn puoliammattilainen. Tänään viimeinen mielikuvani oli, kun Kaarina Hazard sanoi radiossa, että ihmiset pötköttävät liian vähän. Ajattelin "Amen" ja vaivuin syvään uneen, joka Ukkosen väittämän mukaan keksi kaksi tuntia. En usko. Nytkin haukotuttaa.

Olen ihan vakavissani ajatellut, että yksi suurista syistä olla hankkimatta lapsia on tämä vaihtolämpöismäinen unentarpeeni. Olisin passiivinen äiti. Lisäksi lapsistani tulis hiljaisia ja arkoja. He hiiviskelisisivät seinävieriä pitkin kireät letit päätä nuollen ja puhuisivat kuiskimalla ja kirjoittaisivat ehkä pehmeällä lyijykynällä ruutuvihkoon runoja. He eivät selviytyisi kovenevassa yhteiskunnassa, jossa pitää olla äänekäs ja osata vähintään kuusi eri tapaa lamauttaa antagonisti kyynespäällä. Voisi luulla, että jatkuvasti vaakatasossa oleva nainen olisi otollinen hedelmöitettävä, mutta ei. Vihaan nimittäin herättelyä. Saatan jopa refleksinomaisesti huitaista nyrkillä, jos minua tullaan nykimään kesken unien.

Jos maailma - sellaisena, kuin sen tunnemme - uhkaisi loppua, paikkaisiin vedenpitävään reppuun huovan, varrasleipää ja Ian Rankinin tuotannon.

1 kommentti:

P.O.S.H. Chicago kirjoitti...

Thank you for posting about POSH!

-Carrie from POSH