Oh, hai.

Tervehtiminen on jotenkin hankalaa. Miten moikkaisin, nostanko vain kättä, vai pitääkö minun sanoa jotain? Ja missä vaiheessa nostan katseen ja osoitan, että olen huomannut tutut? Jos katseen nostaa liian aikaisin, joutuu joko katsomaan vastaantulijaa minuutin räpyttelemättä silmiin tai pälyilemään ympärilleen, niin kuin esimerkiksi kaupan takapiha olisi todella mielenkiintoinen, tai pitämään katseen maassa, joka vaikuttaa häiriintyneeltä. Lopulta luultavasti hymyilen hölmösti ja vilkutan ja nyökkään sanon vielä luultavasti jäykästi päivää ja minulla on kummallinen ilme.

Miehet ja naiset vilkuttavat muuten eri tavalla. Naiset saattavat liikutella vilkuttaessa sormiaan, miehet eivät koskaan. Jotkut miehet voivat kylläkin heilutella sormiaan: sukuun kuuluu eräs vankkumattoman hyväntuulinen ja vilkas autokauppias, joka vilkuttaa hilpeästi sormilla, vaikka on iso mies ja vielä Etelä-Pohjanmaalta. Tarkennuksena sanottakoon siis, että iso eteläpohjalainen mies voi vilkuttaa sormilla, eikä kukaan uskalla edes ajatella, että se on tyttömäistä.

Lapsuuteni koulutaksikuski, T-kauppias Lennart Partanen piti aina kädet ratissa mutta nosti kahta sormea. Toisaalta hän myös värjäsi tukkaa kastanjansävyiseksi ja käytti näyttäviä kantasormuksia. Samassa taksissa kulki isoja poikia. Toisinaan sanoin Lennartille, että minun vuoroni istua etupenkillä, vaikka tiesinkin saavani perillä selkään. Isot pojat tervehtivät heittämällä päätä taaksepäin. Ehkä se sai kuorman lopulta liikkumaan.

Kyllä tässä nyt on linjauksen paikka. Mutta onko se huoleton kädenheilautus vai lakoninen Moi? Vaikeaa on ihmisen elämä.