tiistaina, marraskuuta 06, 2007

Tahnaa

Olen päättänyt kiinnittää huomiota ruokavaliooni ja kuunnella kehon viestejä. Tänään keho sanoi, että on syytä ottaa palkokasvit mukaan ruokalistalle ja lisätä painopistettä kasvisten, juuresten ja ruistuotteiden suuntaan. Siispä tein kikherneistä tahnaa levitteeksi.

Kas näin:

Kypsennä 200-300g kik-herneitä tai papuja. Itse ostin käyttövalmiita go-greenin kikherneitä ja käytin tahnaan yhden kokonaisen pakkauksen.

Hiero pavut tahnaksi. Paras työväline olisi pulikka, mutta puinen kauhakin käy.

Sekoita joukkoon persiljaa makusi mukaan. Silppusin nipun ruukupersiljaa saksilla juomalasissa, 2rkl-1dl on varmasti oiva määrä.

Murskaa joukkoon kaksi valkosipulinkynttä, tirskaus sitruunamehua, mustapippuria ja yrttimaustetta.

Silota tahna sauvasekoittimella, lisää joukkoon sen verran öljyä, että tahnasta tulee levittyvää.


Tahna on oivaa esimerkiksi näkkileivän päällä. Kuvittelisin, että makua voisi muunnella esimerkiksi aurinkokuivatulla tomaatilla tai oliiveilla.

2 kommenttia:

Kati Parppei kirjoitti...

Kah, jopas sattui. Juuri tällä viikolla tein minäkin aivan samanlaista tahnaa - ja olen autuaasti koukussa! Tänään hain kirjastosta libanonilaisen keittokirjan, jossa on kosolti vastaavanlaisia herkkuja. Niin, ja ostin elämäni ensimmäisen tahinipurkin.

Tuo kikhernetahna on muuten oivallista lounasleivän tai -näkkärin päällä; ainakin minä huomasin, että se pitää nälän poissa pitkään ilman pastasta tai muista hiilihydraattipläjäyksistä tulevia väsymyspiikkejä.

Jenni kirjoitti...

Näin on! Ainoa pikku miinus ovat ilmavaivat. Ruisnäkkäri ja paputahna... hmm. Mutta nälän se pitää, maistuu hyvältä ja pysyy mainiosti näkkärin päällä.

Hyvä vinkki, tuo libanonilainen keittokirja. Itse lainasin vain kasviskeittokirjan, mutta sen reseptit eivät oikein kiihota mielikuvitusta.