Paras lääke kaamosväsymykseen on runsaasti ja usein nautittu ihmisannos. Valmistetta ei tarvitse käsitellä mitenkään, sen kun vain oleilee sen äärellä ja antaa sosiaalisen elämän säteillä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaamosväsymykseen olisi ratkaisu. Paradoksaalisesti kaikkialle lähteminen on nimittäin hirveän hankalaa ja jo ajatus väsyttää (krooh pyyh).
Minulla on yksi (1) oikea harrastus. Sellainen, jossa ollaan ennestään tuntemattomien ihmisten seurassa, kodin ulkopuolella ja opetellaan tekemään jotakin uutta, nimittäin kirkkokuoro. Harjoitukset ovat kerran viikossa ja lähteminen syksyisiin ja talvisin tuskallista. Ensinnäkin olen uuvuksissa ja toisekseen inhoan autoilua epäterveellisen paljon. Jo ajatus autoilusta ahdistaa minua hirveästi. Talvisin pyöräily ei kuitenkaan käy, koska matkaa on yli kymmenen kilometriä. Lisäksi kuoron keikat ajoittuvat usein pyhäaamuihin, joten joukkoliikennettä ei tarvitse edes harkita.
Autoilu vai ainoa harrastukseni?
Toistaiseksi olen valinnut ainoan harrastukseni, heti kevään tullen kunnostan pyörän, ja sitten kuuntelen taas kunnon kasvamisesta syntyvää kohinaa.
Kirkkokuoro on siitä hauska harrastus, että siellä harvoin tapaa itsensä ikäisiä ihmisiä. Musiikkivalinnat vaihtelevat tyylikkäistä virsisovituksista keskiaikaiseen kirkkomusiikkiin. Pyhäinpäivän vesperin huipentaa Felix Mendelssohnin jylhä Zum Abendsegen. Musiikki ei siis ole trendikästä, eikä ystäville voi sanoa: tiedätkö Pentin serenadin bassostemman? Se on mahtava! Kuoron esiintymispuku on ohuesta villasta kudottu burkhamainen kaapu, joka imartelisi arkkitehtonisella leikkauksellaan vaikkapa nakkikioskia, eikä paljasta mitään, mikä ei laulamisen ja liikkumisen kannalta ole välttämätöntä. Puku on hurmaava, mutta parasta siinä on ilman muuta materiaali: kirkot ovat nimittäin kylmiä, ja puvun alle voi lisätä villakerroksia eristeeksi. Käytän puvun kanssa hopeista linturiipusta. Meikkaan esiintymisiin hillitysti. Kuorolaisista on lystikästä, että lila tukkani sointuu kauniisti puvun väreihin.
Kirkkokuorot ottavat usein uusia jäseniä joko pienen koelaulun jälkeen tai suoraan, luottaen pyrkijän omaan arvioon musiikillisista kyvyistään. Kuorolaisten keski-ikä on korkea. He ovat useinmiten haltioissaan uusista, nuorista kuorolaisista ja muistavat myös sanoa sen kaikissa käänteissä. Ja ihmiselle tekee todella hyvää kuulla: "On tosi kivaa, että olet täällä!"
Nuori! Suosittelen sinulle kirkkokuoroa.
1 kommentti:
Ihana harrastus! Minusta taas on ihanaa käydä kirkossa ja laulaa siellä virsiä oikein sydämeni kyllyydestä ja kirkkokansan sekaan saa meikata:) Autoilu taas on minun vahva puoleni, kun reilu viikko sittenkin puottelin Kittilästä Kouvolaan....
Lähetä kommentti