Ihan vaan lääkkeeksi

Punaviini, Rembrandt ja hyvä seura voi kohentaa oloa kaamosmasennukseksessa. Huolestuttavaa kyllä, nukuin vaihteeksi erittäin rauhallisesti ja työunia näkemättä ja epäilen, että alkoholilla oli osuutta asiaan. Miksi parskaalilla tai luumutomaateilla ei voi olla sama tainnuttava vaikutus? Miksi synnikäs pahe kohentaa yöunen laatua ja määrää niin paljon, että aamulla on kerrankin virkku ja innostunut olo huolimatta siitä, että jaksamisen kannalta vuoden kolme hankalinta kuukautta ovat alkamassa?

Ehkä syyllinen oli kuitenkikn Rembrandt. Mestarin 70 grafiikanvedosta on saatu keploteltua Weimarista pikkuiseen Hämeenlinnaan. Työt ovat pieniä, valaistus hämärä - työt eivät kestä 50 luksia kirkaampaa valaistusta - ja tunnelma tunnelma siksikin jännä. Ihmiset Rembrandtin töissä ovat kaunistelemattomia: Egyptiin pakeneva Maria pönäkkä ja pöhöttynyt, aasi vähintään luonnevikaisen näköinen ja Joosef muuten vain vanha ja ruma. Hihittelen töiden ääressä työkaverini kanssa. Laupiaan Samarialaisen etualalla paskova koira aiheuttaa lapsellista tirskuntaa. Samoin Temppelissä raivarin saanut, rahanvaihtajia piiskaava Jeesus. Hän suomii ihmisiä kepillä tai ruoskalla, koira räkyttää ja pillastunut lehmä raahaa omistajaansa pitkin permantoa. Ja totta vieköön, ovat rahanavaihtajat kieronnäköisiä pottunokkia.

Haluaisin vaatimattomasti tulla Rembrandtin ikuistamaksi. Hän kuvaisi varmasti kainuulaisen nokkani kaikkein epäedullisimmasta kuvakulmasta ja piirtäisi kasvoilleni vielä jonkun lehmämäisen, tuijottavan ilmeen. Tai ehkä hän kuvaisi minut vauhdikkaassa tilannekuvassa, vaikka sellaisessa, jossa hölkään rantareitillä Väinön kanssa. Kuvassa olisin tietenkin punakka, hölskyvä Diana, joka puristaisi hikisessä nyrkissä nuoliviintä. Väinö olisi metsästyskoirani. Se yrittäisi haistella vauhdissa jonkun narttukoiran perää. Kaukana edellä taapertaisi jokko lihava sorsia, tuijottaisin niitä nälkäisesti ja silmäni pullottaisivat hieman päässä.