Mulla on kuudennensadankuudennenkymmenennenneljännen postauksen (taivuta ITE) blokki. Olen yksin kotona ja sääliskelen itseäni. Olen siivonnut ja pyykännyt, mikä on ihan paskaa ja luultavasti maailman tylsintä puuhaa, vaikka lopputulos onkin kiva. Olen myös syönyt suklaata, mikä ei nostattanut oksitoksiinitasoa yhtään, koska suklaa oli valkoista epäsuklaata. Note to self, vain ruskea suklaa on suklaata.
Inhoan yksinoloa. Haluan kylläkin olla rauhassa ja hiljaa, mutta voisin tehdä sen pienessä ryhmässä. Koirakin yritti mennä naapuriin, koska siellä oli toinen koira. Se olisi jättänyt minut partacollien takia, mikä on epistä. Eihän siitä edes tiedä, seurusteleeko takapuolen vai naaman kanssa, paitsi jos tarkkailee etenemissuuntaa ja päättelee.
Kävelin pimeässä puistossa. Mikään ei näyttänyt miltään. Missään ei ollut ketään. Ajattelin kaikkea synkkää enkä virkistynyt.
Toivottavasti herään huomenna oikealla jalalla.
15 kommenttia:
Tuttu pulma! Siis ei onneksi tuo naaman ja takapuolen sekoittuminen, vaan se, että voisin mielellään ryhtyä erakoksi, mutta tarvitsisin seurakseni autiolle saarelle joukon muita erakoita.
Hear hear! Pieni erakkojen yhteisö... Hmmm... Azoreilla.
Minusta mikään ei ole niin mukavaa, kuin oleskella yksikseen tietäen, että heti vastapäisessä kulmassa on joku, jota voi häiritä.
Täsmälleen! Olen sosiaalinen luonne, joten kun joskus sanon, että tykkään kyllä olla itseksenikin, saan osakseni 'joo ja lehmät lentää' -katseita... Puuhastelen oikein mieluusti kotona jotain aivan itsekseni, mutta keskityn paremmin ja olen levollisempi, jos jossain muualla asunnossa on kuitenkin eräs toinen tyyppi. R on kiteyttänyt asian toteamalla, että tarvitsen yksinoloonkin seuraa! :-)
Miten olisi Guadeloupe?
Päätin nyt virallisesti ilmoittautua lukijakseksi, koska tiedän omasta kokemuksestani kuinka mukavaa on saada kommentteja "uusilta" (ja tietty niiltä vanhoiltakin) lukijoilta. Löysin blogisi jostain (luultavasti jonkun toisen blogin kautta) ja sille tielle jäin. Luin koko blogisi alusta loppuun. Useimmiten aloin lukemaan silloin kun itselläni oli suru puserossa, koska blogisi ja kirjoitustyylisi piristivät minua suunnattomasti. Kiitos siitä. Päivittele ahkerasti :)
Saisinkohan minäkin lähteä erakkojen yhteisöön elukoineni?
ps. Eläimiltä voi odottaa monenlaisia asioita (kuten kaikkia mahdollisia eritteitä), mutta kiitollisuus ei kuulu näihin.
Nimim. tuleva eläintenhoitaja, joka tiedostaa oikein hyvin, kuinka vittumaisia, rumia, haisevia ja kiittämättömiä eläimet ovat ja tykkää silti työstään
Moi jospa! Uusi psykologisesti kimurantti ihmistyyppi on siis seurallinen erakko. Sellainen rapu, joka raahaa kotilonkuorensa joukkoon ja möksää sitten siellä:D
Rosa, ihanaa kuulla, että tekstit ovat tuoneet iloa jonkun päiviin. Kiitos kommentistasi, se lämmitti.
Ps. Haavelen kilpikonnasta tai liskosta. Voiko epäkiitollisempaa ja tylympää elukkaa ollakaan? Aino kiitos on tasainen kasvu tai nahanluonti...
Mutta onko tässä nyt arkistossa aivan kaikki tekstit ihan alusta asti?
Ei ole. Olen printannut vanhimpia ja poistanut välistä sellaisia yhdentekeviä (kuten vaikkapa viimeisin teksti).
Joo. Muistan vaan, etten ole koskaan lukenut juttua siitä kissan katoamisesta, vaikka tuolla oli aika alussa semmonen, jossa kerrottiin, että se oli löytynyt.
Höö, se oli hyvä juttu, siis tekstinä.
Lähde kuule sinäkin tuonne naamakirjaan, siellä ei tartte miettiä mitään ja saa olla sosiaalinen tai olla olematta. Jotkut on jo pyytäneet sua kaveriksikin *vink vink*.
Omasta mielestäni kilpikonnat ovat monessa mielessä "kiitollisempia" kuin monet muut eläimet. Tasainen kasvu on konnien kohdalla mitä upein kiitos, kun vertaa vaikkapa kissojen jokapäiväiseen käytökseen -tai edes niiden kaikkein parhaimpaan käytökseen, eli siis siihen, että ne eivät levittele eritteitään vaatteittesi päälle ja syövät tarjottua ruokaa. Kissat, kanit ja koirat ovat ehdottomasti pirullisimpia olentoja, joita maa päällään kantaa. Ja silti kaikkia kolmea lajia (+paria muuta) löytyy tästäkin talosta. Kilpikonna on haaveissa ;)
Ei saa poistella blogeista mitään, sillä se vaikuttaa heti blogin "sieluun"... Mutta ehkä tälläkin arkistosta löytyvällä materiaalilla on jo päässyt aika pitkälle. Kuinkahan monta tuntia sitä onkaan tullut vietettyä tämänkin blogin parissa..?
Mä OON naamakirjassa, mut miten se toimii??? Kaverit??
rosa: kissat ovat kyllä TODELLA luku sinänsä. Epäkiitollisia, itsekkäitä, mukavuudenhaluisia, lapsellisia ja ahneita. Vähän kuin miehet. Paitsi ne miehet, jotka lukevat tätä blogia.
Okei, se on wine talking.
Mäkin oon nyt siellä Lärvilässä, mut tosiaan on vähän vaikee löytää kavereita kun ei tiedä keitä ne on! Samalla pelkään, että suvun teinit löytää mut ja alkaa ihmetellä että mitä TOI täällä tekee...! :-)
Mä yritin ettiä, mutten osannut. Missä on Jospa? Mun kaveri?
Lähetä kommentti