lauantaina, syyskuuta 08, 2007

Leiska

Jemory on nyt sisustettu. Värimaailmassa tekstin luettavuus näytöltä on pantu etusijalle, joten taustaväri on valkoinen. Otsikkokentässä on vihreä iguaani (jollainen oli muuten myös Helinä Rautavaaralla.) ja otsikon fontti on "Janis". Kaikki on lainattua, tuunattua ja kierrätettyä. Disain perustuu heikoille koodaustaidoille ja sen kulmakivenä on funktionaalisuus.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen joskus kommentoinut taustaväreistä. Se ei tarkoita välttämättä valkoista, vaan vaaleaa pohjaa. Värejä toki voi käyttää, mutta mikä hyvänsä hyvin tumma pohja tai voimakas kontrasti ovat monelle hankalia. Se tarkoittaa tekstin osalta. Pohjahan tai kuvien tausta voi olla mitä vaan, jos teksti rauhoitetaan. Eli en toki halua visuaalisuuden häviävän.

Jenni kirjoitti...

Moi! Pidän itse aika yksinkertaisesta ja selkeästä rakenteesta. Tumma pohja olisi tyylikäs, mutta olen itse huomannut, että sellaiselta voi olla raskas lukea - tosin blogitekstit ovat yleensä napakoita.

Tällä kertaa tuo valkoinen tausta lähti ihan siitä, että halusin otsikkokentässä olevan kuvan sulautuvan siihen. Toinen vaihtoehto olisi ollut mustataustainen kuva ja musta/tumma tausta.

Katsotaan nyt, keksinkö lisäelementtejä. Sivupalkkiin olisi kiva saada jotain teemaan sopivaa, mutta bloggerin käyttämä koodi on niin yksinkertainen, että se on suorastaan vaikea ymmärtää:D

Ja kyllä täällä saa ihan kritiikkiäkiin heittää, Jennilässä ei olla ollenkaan herkkänahkaisia.

Anonyymi kirjoitti...

Kiva ja simppeli. Otsikko on vinkee. Tykkään.

-R-

Kirvesti kirjoitti...

Onko leiska = lay out?

Teksti on nyt defaulttina mun makuuni liian suurta.

Jenni kirjoitti...

Leiska on käsittääkseni juuri tuo layout. Täytty katsoa, saisiko tekstiä aavistuksen pienemmäksi.

jospa kirjoitti...

Minusta valkoinen tausta on hyvä ja tekstin kokokin ihan ok (voishan toi fontti tosin ehkä aivan hivenen pienempikin olla). Sen sijaan blogin nimi ja sen alla oleva kuva vievät yli puolet ainakin oman kannettavani näytöstä - voisiko kuvan laittaa nimen viereen, että se veisi vähän vähemmän tilaa?

Ja rispektii, että ylipäätään osaat tehtailla tällasia ite! Moon aina vaan napannu jostain valmiin pohjan...

Jenni kirjoitti...

Jospa: otsikkokuvan kanssa olen vähän kädet pystyssä. Täytyy tutkia sitä koodia. Kiitos rispektistä, se lämmitti1

Jenni kirjoitti...

Fontti on nyt Arial, ja pistekokoa on pienennetty yhden pykälän verran. Onks paree?

Kirvesti kirjoitti...

Nyt on musta juuri sopiva.